Logga in

Hyttinen, Hannu

Matkailumuistoja: Kuvaus matkasta Maaningalta lestadiolaisuuden syntysijoille Lappiin vuonna 1884

Hyttinen, Hannu - Matkailumuistoja: Kuvaus matkasta Maaningalta lestadiolaisuuden  syntysijoille Lappiin vuonna 1884, e-bok

9,00€

E-bok, Vattenmärkt ePUB
ISBN: 9789528028925

Keväällä 1884 eräs matkaaja lähti taivaltamaan jalkaisin Maaningalta kohti Lappia. Matkan ilmeisenä tarkoituksena oli päästä omin silmin näkemään ja omin korvin kuulemaan, millainen lestadiolainen herätysliike oli sen syntysijoilla. Tuolloin kohti Etelä-Suomea leviävä lestadiolaisuus oli monin paikoin sekä ihmisten huulilla että sanomalehtien palstoilla. Kaikkiin kuulopuheisiin ja mielipiteiden värittämiin lehtikirjoituksiin ei kuitenkaan voinut luottaa, vaan ilmiöön piti päästä tutustumaan omakohtaisesti.

Pitkä ja vaiherikas matka kulki halki monien Suomen historian merkkipaikkojen ja kesäisen kauniin luonnon. Jalkaisin kulkiessa oli mahdollisuus pysähtyä moniin mielenkiintoisiin paikkoihin ja kohdata lukuisia ihmisiä. Halki Pohjolan taivaltaessa sai hyvän läpileikkauksen sen ajan elämästä ja ihmisten tavoista. Eikä näin pitkällä matkalla luonnollisesti vältytty monilta hauskoilta kommelluksiltakaan.

Tämä aikoinaan Oululaisessa sanomalehdessä pitkänä jatkokertomuksena ilmestynyt matkakuvaus vie lukijansa menneeseen maailmaan tarjoten ainutlaatuisen lukukokemuksen ja ajankuvan sen aikakauden elämästä ja oloista pohjoisessa Suomessa.

Nyckelord: Lappi, savo, Lestadiolaisuus, Enontekiö, Raattamaa

Författare
Utgivare
Books on Demand
Utgivningsår
2018
Språk
fi
Utgåva
1
Sidantal
228 sidor
Kategori
Geografi, Resehandböcker
Format
E-bok
eISBN (ePUB)
9789528028925
Tryckt ISBN
9789528002956

Liknande e-böcker