Elämän pelikenttä. 1970/80/90-lukujen vientirakentaja

Elämän pelikenttä kertoo värikkäästi kansan kielellä 1970–80–90-lukujen vientirakentajan elämästä eri maissa. Olosuhteet olivat usein rankkoja, arabimaissa lämpötila saattoi kohota jopa 40–50 asteeseen. Taustalla kuului minareeteista rukouskutsu, käärmeet, skorpionit ja hiekkamyrskyt olivat arkea, ja vääräuskoisena rakentaja oli muslimimaissa lähes lainsuojaton.

Neuvostoliitossa rakentaja oli kuin šeikki – taskut täynnä ruplia, balalaikka soi, samppanja virtasi ja kauniita naisia riitti. Kun valta Venäjällä vaihtui, hämärämiehistä tuli jumalia ja rakentajan ruplarikkaus oli muisto vain.

Kirjan tarina alkaa ennen talvisotaa ja päättyy 2000-luvulle.

”Sitten pamahtivat kunnon pakkaset Volgogradiin, ja se hotellinrähjä, jossa asuin, oli kuin jääkaappi. Laitoin yöksi päälleni kaikki mahdolliset vaatteet jotka löysin ja kaivauduin sänkyyn peiton alle. Tuumin, että helvetti, tässä se suomalainen vientiasentaja käpristelee kylmissään Venäjällä. Nukahdin, ja jonkin ajan kuluttua käännyin kyljelleni. Kuulin pientä vikinää selän alta. Mitäs ihmettä, hiirihän se siellä. Oli tullut lämmittelemään samaan sänkyyn minun kanssani, enpä olekaan aikaisemmin hiiren kanssa nukkunut. Minähän en pienistä hätkähdä, vaan jatkoin uniani.”

Nyckelord: vienti, rakennusvienti, ulkomaankomennukset, rakentaminen, Irak, Neuvostoliitto