Logga in

Terras, Antto

Roast: Suomen starat kaikilla mausteilla

Terras, Antto - Roast: Suomen starat kaikilla mausteilla, audiobook

20,90€

Ljudbok
ISBN: 9789523513938

Roast - Suomen starat kaikilla mausteilla kertoo hulvattoman roast-kulttuurin saapumisesta Suomeen. Roast on yhdysvaltalaisperäinen komediatapahtuma, jossa roastin kohteena oleva päähenkilö istutetaan yleisön eteen kuuntelemaan itseensä kohdistuvia herjoja.

Kyseenalaisen ja kaikkea kyseenalaistavan formaatin matka salonkikelpoiseksi on edelleen pahasti kesken. Itsensä peliin laittamiseen ja omalla kustannuksellaan nauramiseen on kuitenkin syyllistynyt jo toistasataa suomalaista staraa, aina huippupolitiikoista Jari Sarasvuohon ja kirkkoherroista Juha Mietoon. Jopa maamme hallituksessa on istunut samanaikaisesti kolme ministeriä, jotka ovat liukkaalle roast-polulle uskaltautuneet. Myös heidän tarinansa ja salaisuutensa avataan tässä varmuuden vuoksi kaikelle kansalle.

Roast koostuu huumorista, itsensä peliin laittamisesta ja etenkin rakkaudesta. Ainoastaan kaikkein vahvimmilla on varaa nauraa omalla kustannuksellaan. Maamme virallinen roastmaster Antto Terras kertoo suomalaisen roastin tarinan - ketään säästämättä, mutta kaikkia kunnioittaen.

Nyckelord: huumori, roast, roastaus, roustaus, roust

Författare
Läsare
Utgivare
Into Kustannus
Utgivningsår
2020
Språk
fi
Utgåva
1
Kategori
Personhistoria
Format
Ljudbok
Varaktighet
06:24:07
Tracks
20

Liknande e-böcker