Logga in

Zareff, Janne

Kuinka vallalle nauretaan: Poliittinen satiiri suomalaisessa televisiossa

Zareff, Janne - Kuinka vallalle nauretaan: Poliittinen satiiri suomalaisessa televisiossa, e-bok

18,10€

E-bok, Vattenmärkt ePUB
ISBN: 9789523456273

Hukkaputki, Hyvät herrat, Iltalypsy, YleLeaks. Poliittinen tv-satiiri on naurattanut suomalaisia jo pitkään. Parhaimmillaan Suomi on ollut jopa edelläkävijämaita poliittisen satiirin tuomisessa televisioon. Jättiyleisöjä keränneistä ajankohtaissarjoista muodostui merkittävä osa aikansa yhteiskunnallista keskustelua.

Kuinka vallalle nauretaan -kirjassa käsikirjoittaja ja huumorin tutkija Janne Zareff avaa poliittisen satiirin merkitystä ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Maailmalla poliittinen satiiri voi hyvin, ja etenkin nuoremmille yleisöille siitä on muodostunut maailman seuraamisen tärkeä kanava. Kahnaukset satiirintekijöiden ja vallanpitäjien välillä eivät silti ole mennyttä maailmaa.

Zareff kertoo myös rehellisesti poliittisen satiirin synnyttämisestä. Läpi kirjan seurataan Noin viikon uutiset -ohjelman tekoprosessia, mikä pakottaa pohtimaan humoristien ikuisuuskysymyksiä. Mitä hauskaksi tekemisen keinoja on olemassa? Mihin kritiikin terä kannattaa ja pitää kohdistaa? Kuinka loukkaavaa sisältö voi vielä olla, jotta edes joku nauraa?

Samalla selviää, että kaikki satiiri ei olekaan pelkkää viatonta viihdettä.

Nyckelord: huumori, komiikka, koomikot, poliittiset johtajat, poliittiset johtajat, populaarikulttuuri, satiiri, televisio-ohjelmat, vallankäyttö, yhteiskuntakritiikki

Författare
Utgivare
Gaudeamus
Utgivningsår
2020
Språk
fi
Utgåva
1
Sidantal
272 sidor
Kategori
Konst, konsthistoria
Format
E-bok
eISBN (ePUB)
9789523456273

Liknande e-böcker