Logga in

Kettunen, Unto

Reetan tarina

Kettunen, Unto - Reetan tarina, e-bok

14,90€

E-bok, Vattenmärkt ePUB
ISBN: 9789523154698

Tämä kirja kertoo pienen perheen elämästä 1500.luvulta. Tarina Reeta-tytön elämästä on tarkoitettu kuvaamaan nykyajan nuorille millaiset asiat olivat tärkeitä hänelle ja hänen vanhemmilleen. Ennen kaikkea tarinalla haluan kertoa miten vähäiset uudet asiat saattoivat tuntua uskomattoman tärkeiltä ja ihmeellisiltä Reetan perheelle. Reetan vanhemmat joutuivat muuttamaan Hollolasta pohjoiseen Oulunjärven Melalahteen Ruotsin kuninkaan halutessa asuttaa uusia alueita Itämaasta, jolla nimellä ruotsalaiset Suomea tuolloin kutsuivat. Asutusta levitettiin aiemmin Novgorodin kanssa tehdyn rajan yli eli vieraan valtion maille. Sitä eivät Novgorod ja siihen kuuluneet karjalaiset hyväksyneet, sillä rauhansopimuksen eli Pähkinäsaaren rauhan mukaan Pohjois-Savo, Kainuu, Oulun seutu ja alueet siitä pohjoiseen kuuluivat heidän etupiiriinsä. Ruotsin tunkeutuminen Oulunjärven alueelle johti ikäviin vastatoimiin. Karjalaiset hävittivät perinpohjin Oulunjärven ympäristölle sijoittuneen uudisasutuksen. Niin joutui myös Reetan perhe pakenemaan uudelta kotiseudultaan. Reeta oli tuolloin neljän vuoden ikäinen. Perhe vaelsi kohti pohjoista ja asettui asumaan rakentamaansa pieneen savupirttiin Iijoen varrelle. Siitä oikeastaan vasta alkaa tämän kirjan tarina, jonka toivon antavan ajattelemisen aihetta meidän aikamme ylitarjonnassa painiskeleville nuorille.

Nyckelord: romaani

Författare
Utgivare
Atrain Kustannus Ky
Utgivningsår
2018
Språk
fi
Utgåva
1
Sidantal
146 sidor
Kategori
Prosa, noveller
Format
E-bok
eISBN (ePUB)
9789523154698
Tryckt ISBN
9789523154254

Vi rekommenderar också