Logga in

Salonen, Juhana

Viiton – olen olemassa

Salonen, Juhana - Viiton – olen olemassa, e-bok

10,00€

E-bok, Vattenmärkt ePUB
ISBN: 9789515686800

Viiton – olen olemassa on väkevä kuvaus identiteettinsä kanssa kamppailevan kuuron nuoren kasvusta kulttuuristaan ylpeäksi, viittomakieliseksi aikuiseksi.

Kuulevien vanhempien kuuro lapsi ja ainoa kuuro myös varhaisessa elinpiirissään - siinä lähtökohdat nuoruusiässä läpikäymälleni identiteettikriisille. Kriisi olisi voinut päättyä traagisesti, mutta niin ei kohdallani onneksi käynyt. Kuitenkin vasta vuosien etsikkoajan jälkeen löysin lopulta kuuron identiteetin ja suomalaisen viittomakielen äidinkielekseni.

Halusin kirjoittaa elämästäni kirjan jakaakseni kokemukseni kenen tahansa kieli- ja kulttuurivähemmistöön kuuluvan kanssa. Aihe on yhteiskunnassamme erittäin ajankohtainen, sillä kieli- ja kulttuurivähemmistöt ovat nousseet näkyvästi parrasvaloihin.

Usein ajatellaan, että vähemmistöillä asiat ovat huonosti, ja niissä elävät poikkeavat valtaväestöstä muutenkin - negatiivisessa mielessä. Kirja tarjoaa oivan välineen kuurojen maailmaan eläytymiselle ja virheellisten käsitysten korjaamiselle. Samalla se antaa vahvat näytöt kuurouden ja viittomakielen hyödyistä niin kuuroille itselleen kuin koko valtaväestölle.

Nyckelord: Viittomakieli, Kuuro, identiteetti, Kaksikielisyys, Kulttuuri, mielenterveys, murrosikä

Författare
Utgivare
Books on Demand
Utgivningsår
2017
Språk
fi
Utgåva
1
Sidantal
176 sidor
Kategori
Personhistoria
Format
E-bok
eISBN (ePUB)
9789515686800
Tryckt ISBN
9789515681355

Liknande e-böcker