Logga in

Gardell, Jonas

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin – 2. Sairaus

Gardell, Jonas - Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin – 2. Sairaus, e-bok

6,10€

E-bok, Vattenmärkt ePUB
ISBN: 9789510404997

Surumielinen mutta ihanan kaunis romaani.

Jonas Gardellin ylistetyn romaanitrilogian vavahduttava toinen osa 1980-luvun aids-epidemiasta Tukholmassa.

He muodostivat eräänlaisen perheen: arkkihomo Paul, Lars-Åke ja Seppo, rakkauksissaan alituiseen pettyvä Reine ja kaunis Bengt, jonka tuleva ura teatteri- ja elokuvamaailman huipulla on tähtiin kirjoitettu.

He viettivät aina joulua Paulin luona. Siellä tapasivat myös Rasmus ja Benjamin, ja rakastuivat. Maailma oli heidän jalkojensa juuressa ja tulevaisuus kuului heille.

Silloin sairaus saapui kaupunkiin. He kaikki olivat niin nuoria ja nuorina he myös kuolivat.

”Tämän tarinan asiat ovat tapahtuneet. Kaikki on totta. Minä olen yksi selvinneistä. Tämä on minun ja ystävieni tarina.”

Jonas Gardell, yksi Ruotsin julkisimmista kirjailijoista ja Pohjoismaiden julkisimmista homoseksuaaleista, on kirjoittanut magnum opuksensa, tarinan joka on odottanut kertomistaan ensimmäisistä aids-tapauksista saakka. Kirjoista tehty tv-sarja on nähty myös Suomessa.

Nyckelord: psykologiset romaanit, aikakausiromaanit, 1980-luku, yhteiskunnalliset romaanit, todellisuuspohjaiset teokset, jatkokertomukset, ajankuvaus, Ruotsi, yhteiskunnallinen asema, homot, homoseksuaalisuus, rakkaussuhde, sairastuminen, HIV-tartunta, AIDS, eristys, sairaat, sairaalat, kaupungit, Tukholma, sairaudet, uskonto (uskominen), uskonnolliset yhteisöt, Jehovan todistajat, eristys (eristäminen muista), rakastuminen, seksuaalinen identiteetti, elämäntapa, ruotsinkielinen kirjallisuus, käännökset, suomen kieli, kaunokirjallisuus

Författare
Översättare
Illustratör
 
Utgivare
Johnny Kniga
Utgivningsår
2014
Språk
fi
Utgåva
1
Serie
Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin
Kategorier
Prosa, noveller
 
Historia
 
Psykologisk
Format
E-bok
eISBN (ePUB)
9789510404997

Vi rekommenderar också