Logga in

Airaksinen, Timo

Saasta: Filosofinen johdatus jätteen todellisuuteen

Airaksinen, Timo - Saasta: Filosofinen johdatus jätteen todellisuuteen, e-bok

6,10€

E-bok, Vattenmärkt ePUB
ISBN: 9789510384800

Saasta on aiheena ajankohtainen, koska ympäristön pilaantuminen ja ilmasto-ongelmat ovat kaikkien huulilla. Populaari filosofinen pohdinta jätteestä on kuitenkin ollut viime aikoina vähäistä. Timo Airaksinen korjaa tilanteen ja ottaa Saasta-teoksessaan jätteen haltuun sen konkreettisimmista muodoista systeemeihin ja vertauskuviin asti.

Jätteen inhottava perusmuoto on ihmisuloste. Tästä edetään kohti tavaroita jätteenä, kaikki kun päätyy ennen pitkää kaatopaikalle. Sota on poikkeuksellisen tehokas tapa muuttaa maallinen tavara jätteeksi, mutta sota jauhaa saastaksi aivan kaiken, myös itse ihmisen. Airaksinen nostaa esiin meidän kaksijakoisen suhteemme jätteeseen. Saasta inhottaa mutta oudolla tavalla myös kiehtoo. Jäte onkin kulttuurisesti määrittynyttä. Meidän saastamme voi olla muille arvokasta ja päinvastoin.

Saasta jätetään kuitenkin aina taakse, sille käännetään selkä. Juuri siksi asiasta pitää puhua, Airaksinen sanoo, ja tekee työtä käskettyä. Hän puhuu saastasta sen omilla nimillä ilman kaunistelua, sillä huolestuneen kansalaisen on paras kyetä kohtaamaan likainenkin totuus.

Timo Airaksinen (s. 1947) on käytännöllisen filosofian emeritusprofessori. Hänet tunnetaan paitsi ateistina ja totuudenpuhujana myös laajalti matkustaneena akateemisena työläisenä. Airaksinen on työskennellyt tutkijana eri puolilla maailmaa. Häneltä on julkaistu useita kirjoja, joiden aiheena ovat olleet ihmisyyden ja yhteiskunnan eri ilmiöt, kuten onnellisuus.

Airaksinen on kirjoittanut suomalaisten arvojen kriisiä käsittelevän trilogian, jossa ovat ilmestyneet Jäähyväiset uskonnolle keväällä 2020, Hyvinvointivaltion hylkäämät syksyllä 2020 sekä Himon ilo helmikuussa 2021.

Nyckelord: jätteet, saasteet, romu, filosofia, tunteet, inho, lika, puhtaus, kulutus, ihmisyys, kuolema, sodat

Författare
Utgivare
Johnny Kniga
Utgivningsår
2011
Språk
fi
Utgåva
1
Kategori
Filosofi
Format
E-bok
eISBN (ePUB)
9789510384800

Liknande e-böcker