Logga in

Ravilo, Hilkka

Nimeltään Eerika

Ravilo, Hilkka - Nimeltään Eerika, e-bok

17,55€

E-bok, Vattenmärkt ePUB
ISBN: 978-952-202-369-8

Enni oli sodan päättyessä lähtenyt Lapista saksalaissotilaan mukaan. Kun Enni palaa myöhemmin kotikyläänsä hänet karkotetaan asumaan kylän ulkopuolelle lapsensa Eerika kanssa. Kohtalostaan sisuuntuneena Enni hankkii itselleen kyläläisten silmissä odotettua paremman toimeentulon ja tytärkin oppii pienestä pitäen työn tekoon.

Eerikan ollessa 14-vuotias äiti eräänä päivänä jättää kirjelapun, että Eerika saa pärjätä omillaan, hän itse on lähtenyt Saksaan rakastamansa miehen luokse. Eerika lähtee töihin Tampereelle ja salaa taustansa.

Saksalaissotilaiden kanssa seurustelleet naiset ja heidän lapsensa ovat vuosikymmeniä joutuneet kokemaan syrjintää. Nimeltään Eerika on yhden tällaisen “leimatun” lapsen selviytymistarina pienestä tytöstä rankkaan työelämään, perheen perustamiseen ja aina eläkeikään saakka.

Hilkka Ravilon tekstit ovat hyvin omaperäisiä ja niillä on oma laaja ihailijakuntansa. Ravilo on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana v. 1997. Nimeltään Eerika on Ravilon yhdeksäs teos.

Nyckelord: romaanit, kehitysromaanit, häpeä, perhetausta, nuoruudenrakkaus, jälleentapaaminen, ihmissuhteet, äidit, tyttäret, hylkäys, lapset, elämänkaari, naiset, parisuhde, ikääntyneet, identiteetti, etsintä, menneisyys, kirjeet, matkat, kohtaaminen, isät, rakastavaiset, kaunokirjallisuus, Saksa, sähkökirjat, suomenkielinen kirjallisuus

Författare
Utgivare
Myllylahti Oy
Utgivningsår
2012
Språk
fi
Utgåva
1
Sidantal
368 sidor
Kategori
Psykologisk
Format
E-bok
eISBN (ePUB)
978-952-202-369-8
Tryckt ISBN
978-952-202-360-5

Vi rekommenderar också