Sivistävä huvi -Suomalainen seuranäytelmä vuoteen 1910

Suomen kansan rakkaalla harrastuksella, seuranäytelmillä, on pitkät juurensa eurooppalaisessa teatterielämässä. Ulkomaalaisten teatteriseurueiden mukana maahan saapuneet näytelmäkappaleet siirtyivät aluksi säätyläistön huviksi. Fennomanian noustessa siivilleen ne alkoivat kuitenkin suomalaistua. Eurooppalainen dramatiikka oli kasvualusta, josta 1880-luvulta lähtien kehittyi monihaarainen ja kukoistava kotimainen seuranäytelmistö.

Tämän omaehtoisen kirjallisuudenlajin kehitys liittyy tiiviisti Suomen kansallisen teatterielämän historiaan, jonka varhaisimmat vaiheet piirtyvät tutkimuksen edetessä entistä tarkemmin esiin. Friedrich von Schillerin innoittunut julistus teatterista kansallishengen rakentajana kannatteli maamme nousevaa teatteria ja lisääntyvää näytelmäharrastusta. Innostus levisi ensimmäisten koulutettujen suomenkielisten sukupolvien myötä kansan pariin ja löysi lopuksi laajimman kaikupohjansa kehittyvän kansalaisyhteiskunnan yhteisöjen näyttämöiltä.

Suomalaiset seuranäytelmät liittyvät maamme kulttuuri-, aate- ja valtiolliseen historiaan, niiden liitto kansansivistyksen kanssa on merkittävä. Kansan käsiin joutuessaan näytelmät saivat tehtävän: niiden tuli huvittaa, mutta myös opettaa ja kasvattaa. Ne olivat sivistävä huvi.

Tutkimuksen kaari tavoittaa kolme vuosisataa ja päättyy vuoteen 1910, jolloin maassamme pidettiin ensimmäiset seuranäytelmäkilpailut. Silloin Suomessa kirjoitettujen näytelmien lukumäärä oli jo kohonnut satoihin. Seuranäytelmämme ovat suuren eurooppalaisen perinteen sivuhaara, mutta muualta ei löydy niille vertailukohtaa. Ne ovat meidän omiamme ja ainutlaatuisia.

Nyckelord: seuranäytelmät, teatteri, historia, näytelmät, suomalaistuminen, fennomania, näytelmäharrastus, kultturihistoria, aatehistoria, kansansivistys