Logga in

Kettunen-Hujanen, Eija

Elämän pakkoraossa vai matkalla vaurauteen

Kettunen-Hujanen, Eija - Elämän pakkoraossa vai matkalla vaurauteen, e-bok

23,95€

E-bok, Vattenmärkt PDF
ISBN: 951-45-8595-X

Elämän pakkoraossa vai matkalla vaurauteen on tutkimus savolaisten, pohjoiskarjalaisten ja kainuulaisten elämäntaipaleesta Kanadassa 1920- ja 1930-luvulla. He hankkivat elantonsa maanviljelijöinä, metsätyöläisinä, kaivosmiehinä, rakennusalalla ja yrittäjinä sekä naiset palvelijoina. He levittäytyivät ympäri Kanadaa aina merimaakunnista Brittiläiseen Kolumbiaan saakka - tosin suuri osa kotiutui joko Ontarioon tai Quebeciin. Ne, jotka eivät kotiutuneet, palasivat Suomeen. Eräät tapasivat matkallaan ennenaikaisen kuoleman, toiset palasivat pettyneenä lähtösijoilleen; joillekin ulkomaan vuodet antoivat pesämunan kodin rakentamiseksi Suomessa ja muutamat nousivat eläkevuosinaan vaurauteen Kanadassa. Ensisijaisesti tutkimus kertoo kuitenkin itäsuomalaisten selviytymiskeinoista uudessa ja joskus vihamielisessäkin ympäristössä niin nousukauden kuin lamankin aikana. Se kertoo myös yhteisön merkityksestä yksilöille - hyvässä ja pahassa.

Nyckelord: maastamuutto, siirtolaisuus, Suomi, Kanda, muuttoliike, sopeutuminen, amerikansuomalaiset, 1918-1930, paluumuutto

Författare
Utgivare
SKS - Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Utgivningsår
2000
Språk
fi
Utgåva
1
Sidantal
238 sidor
Kategori
Samhälle
Format
E-bok
eISBN (PDF)
951-45-8595-X

Liknande e-böcker