Sisäänkirjautuminen

Haku "autonomian aika"

Ivalo, Santeri - Aikansa lapsipuoli, e-kirja

Aikansa lapsipuoli

Ivalo, Santeri

4,70€

Päivälehden ja Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja toimi aikanaan myös lukuisissa luottamustehtävissä. Aikansa lapsipuoli on 1880-luvulle sijoittuva aikalaiskertomus autonomian

Tiilikainen, Heikki - Tsaarin amiraali. Suomalainen Oscar von Kraemer, e-kirja

Tsaarin amiraali. Suomalainen Oscar von Kraemer

Tiilikainen, Heikki

17,65€

Hän haavoittui Sevastopolissa Krimin sodan aikana, purjehti maailman ympäri, kuljetti lemmenkipeän suuriruhtinaan Villiin länteen, toimi Mustanmeren laivaston komentajana ja vastasi Venäjän merivoimien teknisestä kehittämisestä. Kyvykäs, sivistynyt ja huumorintajuinen

Virrankoski, Pentti - Suomen historia. Maa ja kansa kautta aikojen, e-kirja

Suomen historia. Maa ja kansa kautta aikojen

Virrankoski, Pentti

9,40€

Suomen historia kertoo kansakuntamme vaiheet ensimmäisten hylkeenpyytäjien saapumisesta aina internetin aikakaudelle. Valtiollisesti Suomi on muuttunut naapuriensa rajamaasta suvereeniksi valtioksi ja Euroopan Unionin jäseneksi. Kirjakieli syntyi vasta 1500-luvulla, silti suomalaisesta

Rajala, Panu - Intoilija: Fotografin muistikuvat, e-kirja

Intoilija: Fotografin muistikuvat

Rajala, Panu

8,40€

Elävänä välkehtivä romaani miehestä, joka jäi kultakauden taiteilijoiden varjoon.
 Romaanissaan Panu Rajala valaisee innoittuneesti valokuvaaja, tutkimusmatkailija, tietokirjailija, kääntäjä, keksijä Into Konrad Inhan elämää - hänen…

Tuominen, Pirjo - Linnat, e-kirja

Linnat

Tuominen, Pirjo

8,40€

Suuri tutkimusretki liikemiessuvun vaiheisiin
Tukholmalainen suurliikemies Bengt Magnus Björkman oli aikanaan Suomen rikkain mies. Poikiensa Ludvigin ja Lars Magnuksen kanssa hän rakennutti ruukkilinnoja ympäri Suomea. Linnat-romaani sijoittuu yhteen maamme kuohuvimmista ajankohdista,

Vilkko, Marjo - Suomi on venäläinen, e-kirja

Suomi on venäläinen

Vilkko, Marjo

6,80€

Aiemmassa teoksessaan ja käsikirjoittamassaan tv-sarjassa Suomi on ruotsalainen Marjo Vilkko taidokkaasti todisti, että Ruotsin ajan perintö näkyy Suomessa yhä. Entä Venäjä? Mitä vaikutteita Venäjä on suomalaisuudelle antanut?Yhteistä taustaa on 300 vuotta: 1700-luvulta pieni

Kettunen, Unto - Suomalaiset, e-kirja

Suomalaiset

Kettunen, Unto

14,90€

Vielä valitettavampaa on, ettei suomalaisten kirjoittamia teoksia ole lainkaan tehty aikalaisten toimesta ennen autonomian aikaa eli 1800- lukua. Sitä aikaisemmat suomenkieliset kirjat ovat olleet yksipuolisesti uskonnollisia

Pohjantuuli: Muutosten yö

Pohjantuuli: Muutosten yö

Koskenkylä, Pirkko

18,45€

Suomalainen selviytymistarina, joka tempaa lukijansa keskelle autonomian aikaa 1800-luvun lopun muutoksen vuosiin. Anna ja Aune elävät miesten luomassa maailmassa, jossa naisen osa on vaieta, koulutus on vielä lasten kengissä ja suomen kieli vasta