Valkoinen sateenvarjo

’Minun on sokeasti luotettava että jalkani muistavat reitin. Ja muistavathan ne: pitkä betoniseinäinen käytävä, raskas metalliovi ja aidattu piha.’

’Outoa, miten jotkut asiat katosivat elämästä, ja jotkut jäivät, kuten Pariisin ikävä. Välillä Leena loi oman Pariisinsa. Edith Piaf lauloi taustalla rakastavaisista kun hän tutki karttaa ja piirsi sormellaan reittejä.’

’– Okei, mä otin ne levyt ensin, mut laitoin takas. Aattelin jos mutsi sais tietää. Se ei kestäis.

Tyttö pukeutuu hieman häpeillen. Kalpealla iholla on mustelmia. Konstaapeli rykäisee.’

’Bussi on tullut päätepysäkille. Poistun takimmaisesta ovesta ja vedän hupun päähäni. Kävelen kädet taskussa tien yli katsomatta autoja, jotka tyyttäävät. Kaikki on sumeaa, en saa itkua loppumaan.’

Margaretha Zidanin lyhyissä kertomuksissa ihmiset elävät arkeaan, välillä kipuillen, välillä osaansa tyytyen, omaa polkuaan kulkien inhimillisyyden loputtomassa kudelmassa.

Avainsanat: Kotimainen kaunokirjallisuus, elämänhallinta, draama