Sisäänkirjautuminen

Rantanen, Risto

Pultti ja Pöltsi lukitun oven takana

Rantanen, Risto - Pultti ja Pöltsi lukitun oven takana, e-kirja

7,00€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789528031369

Pöltsi muuttaa Humpulan kaupunkiin, ja tapaa siellä vastapäisessä talossa asuvan Pultin. He huomaavat, että ympäriltä alkaa mystisellä tavalla kadota yhtä ja toista. Kuka kumma haluaa varastaa omituisia tavaroita, joiden ei luulisi yleensä varkaita kiinnostavan? Kuka vie kengät kaupunginjohtajan jalasta? Tai puistonpenkin, tai koiran? Asia kaipaa pikaista selvittämistä. Tähän tarpeeseen reagoidaan välittömästi perustamalla etsiväkaverukset Pultti ja Pöltsi, jotka saman tien ottavat tapauksen tutkintaan.

Seuraa monenlaisia käänteitä, ja merkilliset tapahtumat seuraavat toisiaan. Kumpikaan ei alussa voinut uskoa, millaisten tapahtumien keskipisteeseen etsiväkaverukset lopulta joutuvat. Onneksi apuna ovat Humpulan mainiot poliisivoimat, konstaapelit Hydson ja Mäkäräinen (herhiläisenä kimpussa). Tapahtumien kulkuun puuttuu omalla tavallaan myös alati valveilla oleva vartiointiliike Nokonen & Tirsa.

Etsiväkaverusten reipasotteiset tutkimukset tarjoavat kaiken ikäisille lukijoille jännitystä, mutta myös huumoria ja tilannekomiikkaa. Oman mausteensa kirjaan tuovat mielenkiintoiset henkilöhahmot.

Ai niin, mutta mikä salaisuus piilee lukitun oven takana? Se sinulle selviää vain lukemalla!

Avainsanat: empfohlenes Alter: ab 9 Jahre, Lastenkirjat, Dekkari, jännitys, Huumori, kaunokirjallisuus

Tekijä(t)
Julkaisija
Books on Demand
Julkaisuvuosi
2020
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
152 sivua
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789528031369
Painetun ISBN
9789528035886

Suosittelemme myös