Sisäänkirjautuminen

Rantanen, Linda

Musta Raivo

Rantanen, Linda - Musta Raivo, e-kirja

7,55€

E-kirja, Vesileimattu PDF
ISBN: 9789527396230

Musta Raivo nostaa Suomen 2000-luvun rikoshistoriasta esiin neljä surmatyötä, joissa tekijänä on ollut alaikäinen nuori. Miten lapsesta tulee tappaja? Syntyykö joku pahaksi? Voitaisiinko lasten tekemiin surmatöihin puuttua ennaltaehkäisevästi? Tapahtumat käsitellään tarinallisesti mutta faktaan perustuen. Tiedot on kerätty asiakirjoista sekä viranomaisten, asianosaisten ja nuorisopsykiatrien haastatteluista.

Kirjan tapaukset:

Vallilan puukotus (2020)
Viime vuonna Helsingin Vallilassa kaksi 16-vuotiasta ja yksi alle 15-vuotias puukottivat parikymppisen miehen julmalla ja raa'alla tavalla. Uhri kiidätettiin sairaalaan, mutta hän kuoli saamiinsa vammoihin. Tällä hetkellä kahta 16-vuotiasta syytetään oikeudessa taposta ja törkeästä ryöstöstä. Kirjassa kerrotaan tekijöiden taustat, tapahtumien kulku ja oikeuden käsittely.

Muhoksen poikakodin murha (2015)
16- ja 17-vuotiaat pojat surmasivat poikakodin nuoriso-ohjaajan rautaputkella. Pojat olivat jo hetken aikaa suunnitelleet pakoa poikakodista, ja hyökkääminen ohjaajan kimppuun oli osa suunnitelmaa. Toinen tekijöistä sai nuorena henkilönä tehdystä murhasta elinkautisen vankeusrangaistuksen. Toinen tekijöistä sai nuorena henkilönä tehdystä taposta kahdeksan vuotta ja neljä kuukautta vankeutta.

Liikuntarajoitteisen naisen surma Salossa (2018).
15-vuotias tyttö surmasi yhdessä täysi-ikäisen miehen kanssa 28-vuotiaan, liikuntarajoitteisen naisen. Tekijä tuomittiin alentuneesti syyntakeisena tehdystä murhasta yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Tekijän rikoskumppani määrättiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Tekijä on nuorin murhasta Suomessa tuomittu henkilö.

Kotkan henkirikos (2009)
15-vuotias puukotti 17-vuotiaan tuttavansa Kotkan keskustassa sijaitsevassa Isopuistossa. Puukotusta oli edeltänyt riita liittyen yhteiseen ihastukseen. Riidan päätteeksi tekijä oli hakenut kotoaan keittiöveitsen, palannut puistoon ja surmannut uhrin. Syyttäjä vaati tuomiota murhasta, mutta oikeus tuomitsi taposta seitsemäksi vuoden vankeuteen (suoritti vain 1/3). Tekijä syyllistyi keväällä 2020 ammuskeluun Kotkassa, tapaus liittyi MC Hells Angelsiin.

Avainsanat: True crime

Tekijä(t)
Julkaisija
Deadline Kustannus
Julkaisuvuosi
2021
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
208 sivua
Kategoria
Historia
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (PDF)
9789527396230

Samankaltaisia e-kirjoja