Vakuumi

Vakuumin runot kantavat tarinaa ihmiselämän illuusiosta, peloista ja unelmista. Joskus elintila puristuu niin tiiviiksi, että se imee hengen. Perusteemaksi nousee meteorologian ja lapsi–vanhempi-kokemusten törmäyttäminen. Äiti rakastaa niin että rinnassa puristaa, ja paine syö tyhjiötä tiukemmaksi. Mutta onko kyse sittenkin kuvitelmasta, ajatuksesta, jota ei uskalleta nimetä? Ja poika kurkottelee irti maasta, ainakin Valassaarille, pilviin jotka uhmaavat ihmisvoimia ja matemaattisia totuuksia.
Äidin ja pojan omat äänet kuuluvat vahvasti samalla, kun kertoja katselee tilanteita etäämmältä. Tiukan ja sakean tematiikan vastapainoksi mukana on myös leikkimieltä, ilmavia vapauksia ja vähän absurdiuttakin.

Avainsanat: Runot