Sipilä, Marko
Seppä
Pienissä kylissä palvotaan Ukkoa, parannetaan yrttien ja kalevalaisten runojen voimalla ja eletään omavaraisesti mutta tietoisina siitä, että milloin tahansa joku voi tulla ryöstämään kylän ja polttamaan talot. Seppo on lapsena ryöstetty ja myyty etelään orjaksi, kuten monille vaaleille lapsille kävi. Etelässä elettyjen vuosien aikana hänestä on tullut taitava seppä, urhea ja strateginen taistelija sekä kunnioitettu johtaja.
Seppo palaa kotiseuduilleen monikulttuurisen seurueensa kanssa. Sepon kakkosmies, kreikkalainen Koinos on nerokas ongelmanratkaisija. Janoinen slaavi Branimir on yhden miehen armeija. Persialainen Mardonius pitää huolen eläimistä. Ryhmään kuuluvat myös Rian, koruja tekevä keltti, sekä Efisio, nokkela nuorukainen Sardiniasta.
Jouduttuaan hyökkäyksen kohteeksi Seppo päättää, että seurue jää löytämäänsä kylään. Hän päätyy tappamaan paikallisen sepän ja ottaa haltuunsa sepän pajan. Seppo saa taivuteltua kylän päällikön Utujoutsen ennaltaehkäisevään täsmäiskuun karjalaisia vastaan, mutta ryöstöretken saaliinjaosta tulee riitaa, ja Seppo voittaa kylän päällikkyyden kaksintaistelussa.
Kyproksella asuvan suomalaisen Marko Sipilän 500-sivuinen eepos on historiallisesti tarkkaa kuvausta. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja tarina imaisee vastustamattomasti mukaansa Suomen lähes tuntemattomaan historiaan.
- Tekijä(t)
- Sipilä, Marko
- Julkaisija
- REUNA
- Julkaisuvuosi
- 2020
- Kieli
- fi
- Painos
- 1
- Sivumäärä
- 399 sivua
- Kategoria
- Romaanit, novellit
- Tiedostomuoto
- E-kirja
- eISBN (ePUB)
- 9789527221839