Sisäänkirjautuminen

Väisänen, Liisa

Girolamo Savonarola - Renessanssin toiset kasvot

Väisänen, Liisa - Girolamo Savonarola - Renessanssin toiset kasvot, e-kirja

30,45€

E-kirja, Vesileimattu PDF
ISBN: 9789526954509

Tietokirjailija FT Liisa Väisänen kertoo uusimmassa kirjassaan 1400-luvun aikakaudesta, jolloin renessanssin tulkitaan syntyneen. Näkökulmamme renessanssiin on usein vain taidehistoriallinen. Renessanssilla on kuitenkin useat kasvot, myös poliittiset, ja siksi on mielenkiintoista tarkastella tapahtumia tutustuen henkilöön, josta kirjailija toteaa: ”Hän oli renessanssi-ihminen!” Veli Girolamo Savonarolan elämäntarina, opit ja tavoitteet kerrotaan kirjassa intensiivisesti, ja samalla aikalaiselämä tapoineen kaikkineen avautuu lukijalle. ” Girolamo Maria Francesco Matteo Savonarola syntyi 1452. Hän oli uskonpuhdistaja ennen uskonpuhdistusta, mutta oli ehdottomasti myös poliitikko.”
Savonarola ymmärsi yhteiskunnallisen muutostarpeen.
”Renessanssin älyköt ovat pahimmillaan turhamaisia. He elävät ilman mitään kontaktia tavalliseen kansaan. He uskovat edustavansa eliittiä, johon ketään muuta ei voida edes verrata. He ovat usein kuin palkkasotilaita, jotka ovat valmiita palvelemaan sitä, kuka maksaa eniten. He siirtyvät hovista hoviin mesenaattien mukana. He etsivät rahaa ja palveluksia. He puhuvat moraalista, mutta eivät etsi todellista moraalia. He ovat täysin välinpitämättömiä uskonnon ja politiikan suhteen. Puhe on kaunista ja vaikuttavaa mutta tyhjää.”
Tulikokeessa testataan.
” Tulikoe on suhteellisen yleinen käytäntö keskiajalla Euroopassa. Siinä joku haastaa toisen todistamaan näkökantansa. Molemmat sekä haastaja että vastustaja kävelevät tulista käytävää pitkin. Ainut suoja tulta vastaan on Jumalan armo. Jos tulikokeessa kuolee tai vahingoittuu pahasti, osoittaa se, että Jumala ei suojellut. Ihmisen mielipide on siis silloin väärä Jumalan tahtoa vastaan. - - Tulikokeesta tulee symboli. Se on kuin köysi, joka heitetään viimeisenä keinona pelastamaan tasavallan itsenäisyys. Sen avulla Firenze voi lähettää paaville vahvan sanoman, että he kykenevät itse käsittelemään omat asiansa kaupungin sisällä. Hallitus lähettää asiamiehensä varmistamaan, että fransiskaanit ovat edelleen antamansa haasteen takana ja että dominikaanit vuorostaan ovat valmiita vastaamaan siihen. Kun vastaukset molemmista sääntökunnista ovat myönteisiä, - -”

Avainsanat: taide, taidehistoria, historiaallinen aika, historiantutkimus, historiapolitiikka, historiantutkijat, kansankulttuuri, kansankuvaus, aikalaiskritiikki, taidehistorioitsijat, italialaiset, poliittinen antropologia, italialialaisuus, historia, politiikka, firenze, kulttuurihistoria, poliittinen historia, poliittinen kehitys, yhteiskunnallinen muutos, poliittinen muutos, poliittinen kulttuuri, poliittinen murha, poliittinen osallistuminen, ideologiat

Tekijä(t)
 
 
 
 
Julkaisija
TUTORS TuBooks
Julkaisuvuosi
2020
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
180 sivua
Kategoria
Historia
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (PDF)
9789526954509

Samankaltaisia e-kirjoja