Sisäänkirjautuminen

Tölli, Tomi

Länttä ja itää: seikkaluja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Tölli, Tomi - Länttä ja itää: seikkaluja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä, e-kirja

12,90€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789526924236

Trumpin Amerikka, Alaskan karhut, Putinin Venäjä ja yli neljäkymmentätuhatta maantiekilometriä. Mitä muka voisi sattua?

Montakin asiaa. Euroopasta liikkeelle lähtenyt suomalainen pariskunta matkaa itse kalustamallaan halvalla pakettiautolla ensin Meksikossa, sitten Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Lopulta päädytään Jäämeren rannalle Alaskaan. Pidemmälle pohjoiseen kun ei Amerikoissa tietä pitkin pääse.

Matka ei kuitenkaan pääty arktiselle tundralle. Tyynimeri ylittyy laivalla ja Vladivostokista alkaa pitkä loppusuora kotiin. Se vie matkalaiset talvisen Siperian halki takaisin tuttuun Eurooppaan. Perillä matkamittariin on kertynyt yli kahdeksankymmentä tuhatta kilometriä. Aikaa on kulunut lähes puolitoista vuotta. Olo on epätodellinen. Tapahtuiko tuo kaikki todella?

''Länttä ja itää'' on autoillen ja meriteitse tehdystä maailmanympärysmatkasta kertovan kaksiosaisen kirjasarjan toinen osa. Seikkailun ensimmäisestä puolikkaasta Atlantilla ja eteläisessä Amerikassa kertova Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä ilmestyi vuonna 2019.

Avainsanat: Kulttuurierot, automatkailu, matkakertomukset, maailmanympärimatka, merimatkat, yhteiskuntakuvaus, Yhdysvallat, Alaska, Siperia, Venäjä, Keski-Aasia

Tekijä(t)
Julkaisija
Noob Kustannus
Julkaisuvuosi
2020
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Maantiede, matkaoppaat
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789526924236

Samankaltaisia e-kirjoja