Itsemurhan sanakirja

Tälle itsemurhista kootulle sanakirjalle sopisi vallanmainiosti nimeksi myös ”Tuhat ja yksi itsemurhaa”, sillä sen itsemurhista rakennettuun monisyiseen labyrinttiin on eksynyt muiden mukana esimerkiksi lukuisia romaanien sankareita, kirjailijoita, mytologisia taruolentoja, oopperoiden sekä elokuvien fiktiivisiä itsemurhantekijöitä ja jopa yksittäisiä maitakin. Kirjailija höystää ”itsemurhien antologiaa” muistuttavassa tietosanakirjassaan itsemurhateemaa kevyellä ja hillityllä, mutta kuten aiheeseen sopii, joskus mustallakin huumorilla. Kirjassa esiintyvistä lukuisista murheellisista ihmiskohtaloista huolimatta siinä voi aistia rakkautta, ei vain itse elämää, vaan myös vapautta kohtaan: yksilön oikeutta sekä kuolla arvokkaasti että valita kuolinhetkensä vapaasti silloin, kun olosuhteet käyvät hänelle ylivoimaisiksi kestää ja elämä muuttuu sietämättömäksi. Kuten Jean-Jacques Rousseau aiheesta kirjoitti: ”kun yksilön elämä on pahasta hänelle itselleen eikä se ole enää hyväksi kenellekään, siitä vapautuminen on sallittua.”
”Sanakirjan kirjoittaminen on aina haastava tehtävä, mutta erityisesti se on sitä silloin, kun kirjoittaja on valinnut teemakseen useiden alojen erikoistuntemusta vaativan aiheen. Omaa teemaani käsittelemään ryhtyessäni samaistin itseni niihin radiodebatteihin osallistujiin, jotka ovat omineet itselleen oikeuden lausua asiantuntevan mielipiteensä kaikesta olematta kuitenkaan yhtikäs minkään asiantuntijoita. Alussa kokemani rimakauhun pääasiallisena aiheuttajana oli se, etten ole harjoittanut sen kummemmin kuolemansyyntutkijan, psykologin, asianajajan, filosofin kuin palomiehenkään ammatteja, joiden kaikkien alojen samanaikainen tuntemus olisi edellytyksenä itsemurhien asiantuntijan tittelin ansaitakseen. Voin vain puolustautua toteamalla, etten edes kuvittele käsitelleeni itsemurhateemaa tyhjentävästi ja palauttamalla lukijan mieleen Victor Klempererin aikoinaan lausumat sanat: ’tuskin kukaan edes odottaa sanakirjan olevan täydellinen’, tai sanakirjojen ammattilaisen, Émile Littrén, toteamuksen: ’Sanakirja jää aina keskeneräiseksi’.”

Carlos Janín syntyi Pamplonassa vuonna 1944, opiskeli romaanista filologiaa Salamancan yliopistossa, väitteli tohtoriksi Montpellierissä Ranskassa ja on opettanut espanjalaista kirjallisuutta sekä kääntämistä Lyonin yliopistossa aina vuoteen 2008 saakka. Tätä nykyä kirjailija nauttii eläkepäivistään Granadassa. Janín on aikaisemmin kirjoittanut sekä romaaneja että satukirjoja ja hänen maalauksensa ovat olleet esillä lukuisissa ulkomaisissa gallerioissa.
Tälle itsemurhista kootulle sanakirjalle sopisi vallanmainiosti nimeksi myös ”Tuhat ja yksi itsemurhaa”, sillä sen itsemurhista rakennettuun monisyiseen labyrinttiin on eksynyt muiden mukana esimerkiksi lukuisia romaanien sankareita, kirjailijoita, mytologisia taruolentoja, oopperoiden sekä elokuvien fiktiivisiä itsemurhantekijöitä ja jopa yksittäisiä maitakin. Kirjailija höystää ”itsemurhien antologiaa” muistuttavassa tietosanakirjassaan itsemurhateemaa kevyellä ja hillityllä, mutta kuten aiheeseen sopii, joskus mustallakin huumorilla. Kirjassa esiintyvistä lukuisista murheellisista ihmiskohtaloista huolimatta siinä voi aistia rakkautta, ei vain itse elämää, vaan myös vapautta kohtaan: yksilön oikeutta sekä kuolla arvokkaasti että valita kuolinhetkensä vapaasti silloin, kun olosuhteet käyvät hänelle ylivoimaisiksi kestää ja elämä muuttuu sietämättömäksi. Kuten Jean-Jacques Rousseau aiheesta kirjoitti: ”kun yksilön elämä on pahasta hänelle itselleen eikä se ole enää hyväksi kenellekään, siitä vapautuminen on sallittua.”
”Sanakirjan kirjoittaminen on aina haastava tehtävä, mutta erityisesti se on sitä silloin, kun kirjoittaja on valinnut teemakseen useiden alojen erikoistuntemusta vaativan aiheen. Omaa teemaani käsittelemään ryhtyessäni samaistin itseni niihin radiodebatteihin osallistujiin, jotka ovat omineet itselleen oikeuden lausua asiantuntevan mielipiteensä kaikesta olematta kuitenkaan yhtikäs minkään asiantuntijoita. Alussa kokemani rimakauhun pääasiallisena aiheuttajana oli se, etten ole harjoittanut sen kummemmin kuolemansyyntutkijan, psykologin, asianajajan, filosofin kuin palomiehenkään ammatteja, joiden kaikkien alojen samanaikainen tuntemus olisi edellytyksenä itsemurhien asiantuntijan tittelin ansaitakseen. Voin vain puolustautua toteamalla, etten edes kuvittele käsitelleeni itsemurhateemaa tyhjentävästi ja palauttamalla lukijan mieleen Victor Klempererin aikoinaan lausumat sanat: ’tuskin kukaan edes odottaa sanakirjan olevan täydellinen’, tai sanakirjojen ammattilaisen, Émile Littrén, toteamuksen: ’Sanakirja jää aina keskeneräiseksi’.”

Carlos Janín syntyi Pamplonassa vuonna 1944, opiskeli romaanista filologiaa Salamancan yliopistossa, väitteli tohtoriksi Montpellierissä Ranskassa ja on opettanut espanjalaista kirjallisuutta sekä kääntämistä Lyonin yliopistossa aina vuoteen 2008 saakka. Tätä nykyä kirjailija nauttii eläkepäivistään Granadassa. Janín on aikaisemmin kirjoittanut sekä romaaneja että satukirjoja ja hänen maalauksensa ovat olleet esillä lukuisissa ulkomaisissa gallerioissa.
Tälle itsemurhista kootulle sanakirjalle sopisi vallanmainiosti nimeksi myös ”Tuhat ja yksi itsemurhaa”, sillä sen itsemurhista rakennettuun monisyiseen labyrinttiin on eksynyt muiden mukana esimerkiksi lukuisia romaanien sankareita, kirjailijoita, mytologisia taruolentoja, oopperoiden sekä elokuvien fiktiivisiä itsemurhantekijöitä ja jopa yksittäisiä maitakin. Kirjailija höystää ”itsemurhien antologiaa” muistuttavassa tietosanakirjassaan itsemurhateemaa kevyellä ja hillityllä, mutta kuten aiheeseen sopii, joskus mustallakin huumorilla. Kirjassa esiintyvistä lukuisista murheellisista ihmiskohtaloista huolimatta siinä voi aistia rakkautta, ei vain itse elämää, vaan myös vapautta kohtaan: yksilön oikeutta sekä kuolla arvokkaasti että valita kuolinhetkensä vapaasti silloin, kun olosuhteet käyvät hänelle ylivoimaisiksi kestää ja elämä muuttuu sietämättömäksi. Kuten Jean-Jacques Rousseau aiheesta kirjoitti: ”kun yksilön elämä on pahasta hänelle itselleen eikä se ole enää hyväksi kenellekään, siitä vapautuminen on sallittua.”
”Sanakirjan kirjoittaminen on aina haastava tehtävä, mutta erityisesti se on sitä silloin, kun kirjoittaja on valinnut teemakseen useiden alojen erikoistuntemusta vaativan aiheen. Omaa teemaani käsittelemään ryhtyessäni samaistin itseni niihin radiodebatteihin osallistujiin, jotka ovat omineet itselleen oikeuden lausua asiantuntevan mielipiteensä kaikesta olematta kuitenkaan yhtikäs minkään asiantuntijoita. Alussa kokemani rimakauhun pääasiallisena aiheuttajana oli se, etten ole harjoittanut sen kummemmin kuolemansyyntutkijan, psykologin, asianajajan, filosofin kuin palomiehenkään ammatteja, joiden kaikkien alojen samanaikainen tuntemus olisi edellytyksenä itsemurhien asiantuntijan tittelin ansaitakseen. Voin vain puolustautua toteamalla, etten edes kuvittele käsitelleeni itsemurhateemaa tyhjentävästi ja palauttamalla lukijan mieleen Victor Klempererin aikoinaan lausumat sanat: ’tuskin kukaan edes odottaa sanakirjan olevan täydellinen’, tai sanakirjojen ammattilaisen, Émile Littrén, toteamuksen: ’Sanakirja jää aina keskeneräiseksi’.”

Carlos Janín syntyi Pamplonassa vuonna 1944, opiskeli romaanista filologiaa Salamancan yliopistossa, väitteli tohtoriksi Montpellierissä Ranskassa ja on opettanut espanjalaista kirjallisuutta sekä kääntämistä Lyonin yliopistossa aina vuoteen 2008 saakka. Tätä nykyä kirjailija nauttii eläkepäivistään Granadassa. Janín on aikaisemmin kirjoittanut sekä romaaneja että satukirjoja ja hänen maalauksensa ovat olleet esillä lukuisissa ulkomaisissa gallerioissa.

Avainsanat: itsemurha, itsetuho, historia, psykologia, filosofia, hakuteokset, henkilöhakemistot, merkkihenkilöt, julkisuuden henkilöt, sähkökirjat