Sisäänkirjautuminen

Tammelin, Anne

Veriveljet

81 % suosittelee

Tammelin, Anne - Veriveljet, e-kirja

25,20€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789525881080

Veriveljet on historiallisen vampyyrisaagan avausosa. Se kertoo vampyyrikansan sekaannuksen tilasta, kun kapinalliset ovat jo käyneet avoimeen taisteluun.

Veriveljet esittelee southamptonilaiset veljekset, Johnin, Michaelin ja Christopherin, joille kohtalo on ollut karu. Vanhempien kuoltua kaksi elää köyhyydessä kituuttaen, kolmas adoptoituna rikkaassa perheessä. Eletään 1600-luvun alkua ja maailma on raaka, kylmä ja likainen. Salaperäinen herrasmies kiinnittää kuitenkin huomionsa vanhimpaan veljeen, eikä mikään enää ole entisellään. Muodonmuutos kurjasta kuolevaisesta hohtavaksi kuolemattomaksi on ihmeellinen, mutta ei ongelmaton. Kuinka Valitut sopeutuvat uuteen hahmoonsa ja hyväksyvät heille ennalta määrätyn roolin?

Tästä tarinasta ei toimintaa ja tapahtumia puutu, ja puitteet ovat suuret ja näyttävät. Lähikuvassa ovat kuitenkin itse vampyyrit ja heidän sielunelämänsä. Veriveljet on vahvasti osa kansainvälistä vampyyrigenreä, mutta Tammelin ravistelee vampyyrikuvan uuteen uskoon. Poissa on vuosisatainen pöly, kuten teiniromantiikan tuore painolastikin.

EKSTRA: Sisältää osoitteen erillisiin lisäaineistoihin

Mahtavat 826 sivua + lisäaineistot!

K-16 Väkivallan, kauhun ja seksuaalisuuden vuoksi kirjaa ei suositella alle 16-vuotiaille.

Avainsanat: kotimainen kaunokirjallisuus, fantasiakirjallisuus, kauhukirjallisuus, toimintakirjallisuus, seikkailukirjallisuus, kehitysromaanit, nuortenkirjallisuus, historialliset romaanit, jatkokertomukset, eepokset, vampyyrit, veljet, 1600-luku, Iso-Britannia, sähkökirjat, romaanit, kaunokirjallisuus, suomenkielinen kirjallisuus

Tekijä(t)
Julkaisija
Kirjalabyrintti
Julkaisuvuosi
2011
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
826 sivua
Kategoriat
Toiminta ja seikkailu
 
Fantasia
 
Kauhu
 
Historia
 
Psykologiset
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789525881080

Suosittelemme myös