Sisäänkirjautuminen

Ijäs, Miia

Varjoista valtaistuimelle: Anna Jagellonica ja Itämeren valtapiiri 1500-luvulla

Ijäs, Miia - Varjoista valtaistuimelle: Anna Jagellonica ja Itämeren valtapiiri 1500-luvulla, e-kirja

27,75€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789524959254

Talvella 1576 Krakovaan, kuninkaiden kaupunkiin, saapuu keski-ikäinen ylhäisönainen toivoa täynnä. Puola tarvitsee hallitsijan, ja ehdolla tämän puolisoksi ja kuningattareksi on monien yllätykseksi Anna Jagellonica, kuuluisan dynastiansa viimeinen. Hänen nuorempi sisarensa Katarina oli naitettu Ruotsin kuningas Juhana III:lle, ja nyt vuosikymmenten odotuksen jälkeen myös Anna oli päätymässä naimisiin. Varjoista valtaistuimelle kertoo historian katveeseen jääneen Anna Jagellonican vaiheiden kautta kuninkaallisen naisen elämästä ja valintamahdollisuuksista uuden ajan alun Euroopassa. Samalla se kuvaa vallankäyttöä, diplomatian syntyä sekä kuohuvaa poliittista ja uskonnollista kulttuuria renessanssiajan Puolassa ja yleisemmin Itämeren valtapiirissä. Puola-Liettua oli tuolloin Euroopan suurimpia valtakuntia, ja unionin sijainti Ruotsin, nousevan Venäjän ja Osmani-imperiumin välissä teki siitä tärkeän alueellisen valtapelurin.

Avainsanat: historia, Puola, Puolan historia, Suomen historia, Itämeren alueen historia, 1500-luku, renessanssi, Keski-Euroopan historia, naishistoria, hovielämä, dynastiat, kuningashuoneet, elämäkerrat, hallitsijat, naiset, naisen asema, kuninkaalliset, suurvaltapolitiikka, valtioliitot, katolisuus, uusi aika, poliittinen historia, henkilöhistoria, Itämeren alue, Puola-Liettua, Eurooppa

Tekijä(t)
Julkaisija
Gaudeamus
Julkaisuvuosi
2016
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
308 sivua
Kategoria
Historia
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789524959254

Samankaltaisia e-kirjoja