Sisäänkirjautuminen

Hanski, Ilkka

Kutistuva maailma: Elinympäristöjen häviämisen populaatioekologiset seuraukset

Hanski, Ilkka - Kutistuva maailma: Elinympäristöjen häviämisen populaatioekologiset seuraukset, e-kirja

23,05€

E-kirja, Vesileimattu PDF
ISBN: 9789524955980

Elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen on tärkein syy lajien uhanalaistumiseen ja luonnon monimuotoisuuden häviämiseen niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Kutistuva maailma kertoo elinympäristöjen häviämisen seurauksista yksilöille, eliökannoille ja lajeille. Elinympäristöjen häviäminen muuttaa lajien elinoloja ja lisää niiden sukupuuttoriskiä. Myös elinympäristöjen pirstoutuminen pieniksi toisistaan erillisiksi laikuiksi on lajeille uhka, koska pienet ja eristyneet populaatiot häviävät helposti monestakin syystä. Väestönkasvu ja valtavasti lisääntynyt luonnonvarojen käyttö uhkaavat aiheuttaa maailmanlaajuisen massasukupuuton. Suuri osa kirjan esimerkeistä tulee Suomen metsistä, joissa lähes viidesosa eliölajeista on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Tämä johtuu siitä, että luonnontilaisten ja luonnontilaisen kaltaisten metsien osuus on kutistunut murto-osaan niiden alkuperäisestä pinta-alasta. Teoksen näkökulma on populaatioekologinen, ja aihetta lähestytään havainnollisesti tarkastelemalla paikallisten kantojen muutoksia ja niiden vaikutuksia lajin populaatioihin laajemminkin. Mitä ovat sukupuuttokynnys, sukupuuttovelka ja ekologinen loukku? Minkälaisia evolutiivisia vaikutuksia elinympäristöjen häviämisellä on? Kirja on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat perehtyä pintaa syvemmältä elinympäristöjen häviämisen ja pirstoutumisen populaatioekologisiin seurauksiin. Kirja sopii myös ekologian ja suojelubiologian opetuksen tueksi yliopistoon, ammattikorkeakouluun ja lukioon.

Avainsanat: biotooppi, habitaatti, häviäminen, tuhoutuminen, pirstoutuminen, ympäristönmuutokset, vaikutukset, eliöt, populaatiot, ekosysteemit, sukupuuttoon kuoleminen, populaatioekologia, luonnonsuojelu, ympäristönsuojelu

Tekijä(t)
Julkaisija
Gaudeamus
Julkaisuvuosi
2009
Kieli
fi
Painos
2
Sivumäärä
295 sivua
Kategoria
Eksaktit luonnontieteet
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (PDF)
9789524955980
Painetun ISBN
9789524950008

Samankaltaisia e-kirjoja