Sisäänkirjautuminen

Salo, Markku

Narsisti parisuhteessa, työpaikalla, naapurustossa, oikeussalissa

Salo, Markku - Narsisti parisuhteessa, työpaikalla, naapurustossa, oikeussalissa, e-kirja

20,05€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789524925594

Narsistisesti häiriöiset ihmiset työllistävät merkittävästi sosiaalitointa, terveydenhuoltoa, poliisia ja oikeuslaitosta. Käräjöinnistä miltei elämäntavan tehnyt narsisti kokee viranomaiset oman toimintansa jatkeeksi ja pyrkii häikäilemättä käyttämään näitä kiusaamisen välineinä ja omien epäoikeutettujen etujensa ajamiseen. Näin narsisti paitsi tekee uhriensa elämästä helvettiä, myös aiheuttaa ajanhukkaa ja turhia kuluja vastapuolelle ja yhteiskunnalle.

Markku Salo on hoitanut noin 500 oikeusjuttua, joissa vastapuoli on hänen oman asiakkaidensa arvion mukaan narsistisesti persoonallisuushäiriöinen tai vahvasti siihen suuntaan kallellaan. Selvästi suurin osa jutuista liittyy lapsiin tai pari- ja perhesuhteisiin. Häiriöisten temmellyskenttänä on usein myös työpaikka, jossa he kiusaavat alaisiaan tai työtovereitaan. Naapuruus voi myös olla piinallista, jos viereisen kiinteistön omistaja tai taloyhtiön osakas tai asukas on mahdoton ihminen.

Avainsanat: narsistinen persoonallisuus, luonnehäiriöt, persoonallisuushäiriöt, parisuhde, vanhemmuus, työelämä, työyhteisöt, naapuruus, lapsen huolto, riidat, riita-asiat

Tekijä(t)
Julkaisija
Minerva Kustannus
Julkaisuvuosi
2011
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Filosofia
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789524925594

Samankaltaisia e-kirjoja