Larsen, Britt Karin
Finnskogen - Kiven kiilto
Linan, Tanelin ja muiden metsäsuomalaisten tarina jatkuu Finnskogen-sarjan kolmannessa osassa Kiven kiilto.
Britt Karin Larsenin vangitseva historiallinen romaanisarja on kerännyt kiitosta niin kriitikoilta kuin lukijoiltakin kaikkialla Pohjoismaissa. Henkilöhahmot ja historiallinen ajanjakso heräävät eloon lähes maagisella tavalla.
Norjan ja Ruotsin rajametsissä eletään ankaraa nälkävuotta, ja Mustamäessä joudutaan lahtaamaan ainoa lehmä. Joillekin Amerikka siintää luvattuna maana. Taneli sentään palaa vankilasta Linan luo. Heidän kasvattityttärensä Hilda lähtee piikomaan Christianiaan, mutta poikansa Larsin hän joutuu jättämään Linalle.
Christianiassa asuu myös Tanelin tappaman ylioppilaan äiti, joka on tuonut suomalaismetsistä kuolleen poikansa muistoksi pienen pyöreän kiven. Se kiiltää vain kun sataa.
Finnskogen-sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet osat Elämän kehto sekä Taivaankarhun metsä. Romaanit ovat myös luettavissa itsenäisinä teoksina.
Avainsanat: 1800-luku, norja, selviytyminen, syrjäseudut, katovuodet, metsäsuomalaiset, syyllisyydentunne, sukupolvet, naiset, kotiinpaluu, vapautuneet vangit, suomalaismetsät, raja-alueet, ruotsi
- Tekijä(t)
- Larsen, Britt Karin
- Kääntäjä
- Louhivuori, Jänis
- Julkaisija
- Minerva Kustannus
- Julkaisuvuosi
- 2020
- Kieli
- fi
- Painos
- 1
- Sivumäärä
- 270 sivua
- Kategoria
- Historia
- Tiedostomuoto
- E-kirja
- eISBN (ePUB)
- 9789523751217