Sisäänkirjautuminen

Teppo, Räisänen

Paratiisiranta

Teppo, Räisänen - Paratiisiranta, e-kirja

19,80€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789523562608

Mieltä avartava romaani suomalaisen ja srilankalaisen perheen kohtaamisesta sisällissodan loppumetreillä. Oma talo paratiisirannalla avaa silmät maan mielivaltaiselle tilanteelle. Matkustamista rakastavat diplomi-insinööri Kari ja toimittajavaimo Minna hankkivat Sri Lankasta unelmien rantahuvilan. Vaimon idealismi alkaa himmetä yhä uusien haasteiden koetellessa länsimaisiin toimintatapoihin tottunutta perhettä, mutta tiukkana itseään pitänyt yrittäjäpuoliso huomaa eksyvänsä yhä useammin yövartija Matthin juttusille. Miehen kertoma saa aikaan tapahtumien vyöryn, johon Kari tempautuu mukaan. Saaren toisella puolella nuori Thami kaivautuu rantahiekkaan äitinsä kanssa selvitäkseen jälleen yhdestä yöstä Tamilitiikerien ja hallituksen joukkojen välisellä No Fire Zonella, joka nimestään huolimatta on julmuuksien pelikenttä. Voiko kukaan mitään tilanteelle, jossa ihmisoikeudet on vain merkityksetön sana? Teppo Räisänen on porvoolainen kirjailija ja yrittäjä. Hän on koulutukseltaan elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Kirjan autenttinen kuvaus sisällissodan repimästä Sri Lankasta perustuu hänen omiin kokemuksiinsa maassa asumisesta sekä laajaan taustatyöhön muun muassa haastattelujen merkeissä. Räisäsen esikoisteos Pikkuisen parempi ihminen julkaistiin 2016.

Tekijä(t)
Julkaisija
Myllylahti Oy
Julkaisuvuosi
2021
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
352 sivua
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789523562608
Painetun ISBN
9789523562356

Suosittelemme myös