Sisäänkirjautuminen

Hetemäki, Ilari

Kaikenlaista rohkeutta

Hetemäki, Ilari - Kaikenlaista rohkeutta, e-kirja

15,00€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789523455597

Rohkeutta kuvastaa helposti rämäpäinen pelottomuus, jonka siivittämänä muutetaan toiselle puolen maailmaa tai lähdetään tutkimaan maapallon tuntemattomia laitoja maineen ja kunnian toivossa. Antiikissa rohkeus asettui oikeudenmukaisuuden, viisauden ja kohtuullisuuden rinnalle yhdeksi neljästä perushyveestä. Usein rohkeat teot avartavat tuntemaamme maailmaa ja vavisuttavat ennakkoluuloja. Minkälaista kanttia on vaatinut naiselta ryhtyä asianajajaksi silloin, kun naisten piti vielä anoa vapautusta sukupuolestaan päästäkseen yliopistoon? Entä millaista arjen rohkeutta tarvitsee nykyään maahanmuuttaja tai työssäkäyvä köyhä? Vuoden 2019 Tieteen päivien kirja Kaikenlaista rohkeutta tarkastelee sisukkuuden ja uskalluksen raameja niin yhteiskunnassa, tieteessä kuin yksilöiden välillä. Tutkimuksessa uskalias hyppy tuntemattomaan voi murtaa aiemmat totuudet tai saattaa esimerkiksi avaruusluotaimen turvallisesti kohteeseensa kymmenen vuoden matkaamisen päätteeksi. Toisaalta näennäisen pieni teko saattaa vaatia suunnattoman määrän rohkeutta: läheisen koskettaminen tai oman äänen kuuluville saaminen työyhteisössä.

Avainsanat: rohkeus, riskit, tiede, tutkimus

Tekijä(t)
 
 
Toimittaja
Julkaisija
Gaudeamus
Julkaisuvuosi
2019
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
324 sivua
Kategoria
Yhteiskunta
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789523455597
Painetun ISBN
9789523450042

Samankaltaisia e-kirjoja