Sisäänkirjautuminen

Kyllönen, Olli

Kevään etsijä

Kyllönen, Olli - Kevään etsijä, e-kirja

6,00€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789523398672

Kaikki kai ei kohdallani mennyt ihan niin kuin nuorella ihmisellä yleensä olisi pitänyt. Tulevaisuuden korkeat haaveet ammuttiin alas matalalennolle yhdessä syksyisessä yössä. Läheinen ihminen oli kuollut viereltäni traagisesti Samalla hetkellä alkoi vuosien syvä itsetutkiskelu menneisyyden muistoissa ja mudassa rämpien. Aloin selvittämään haavojani, tuntojani yhä enemmän runoihin, peilaten niitä useasti vierellä näkemääni lappilaiseen luontoon ja ympäristöön eri vuodenaikoina. Vasta vuosikymmenten jo kuluttua, olen valmis teokseni julkaisuun. Uskoisin kaltaisia maastani löytyvän, joille runoni ehkä antavat syvemmän pohdiskelun kautta lohtua. Näin toivon.

Ounasjoen lapsuuden maisemistaan Ounasvaaralle nuorena muuttanut rovaniemeläisopettaja Olli Kyllönen (s.1965) purkaa Kevään etsijä-teokseensa nuorena aikuisena tekemänsä lapinluontoaiheiset runot samaan pakettiin.

Avainsanat: lappilaisia runoja, vuodenaika runoja, läheisen kuolema, surusta pääseminen, luontoaiheisia runoja

Tekijä(t)
Julkaisija
Books on Demand
Julkaisuvuosi
2016
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
64 sivua
Kategoria
Runot
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789523398672
Painetun ISBN
9789523397835

Suosittelemme myös