Sisäänkirjautuminen

Saarelainen, Jaakko Aleksi

Neljä sinistä aurinkoa: Osa 4. Pullonhengenpelastajat

Saarelainen, Jaakko Aleksi - Neljä sinistä aurinkoa: Osa 4. Pullonhengenpelastajat, e-kirja

Ei saatavilla

Matkaromaani Neljä sinistä aurinkoa on rosoinen ja rapainen road-kertomus, joka kuvaa nuorukaisjoukon pitkiä ja päämäärättömiä kesäisiä automatkoja vuosituhannen vaihteen Suomessa. Vauhdikas matkakertomus herättää Suomen maantieteellisen mosaiikin eloon metsien, maanteiden, murteiden, musiikin ja mietteiden ompeleena. Kerrontaa kuljettavat beat-kirjallisuuden impulsiivinen rytmi ja päiväkirjamaisen rehellinen suoruus.

Neljä sinistä aurinkoa koostuu prologista, kolmesta osasta, ja epilogista. Romaani julkaistaan keväällä 2016 jatkokertomuksena kuutena katkelmana, joilla on omat alaotsikkonsa. Sarjan neljäs julkaisu, Pullonhengenpelastajat, käsittää romaanin toisen osan lopun.

Samaan aikaan kirjan kanssa julkaistaan Antti Roihu & Retkut -yhtyeen levy Uuteen kaupunkiin, jonka sanoitukset perustuvat kirjan tarinaan. Jokaista jatkokertomuksen kuudesta osasta vastaa yksi menevä rockbiisi. Menkää ja kuunnelkaa.

Avainsanat: Beat, maantieromaani, seikkailu, draamakomedia, Kerouac

Tekijä(t)
Julkaisija
Books on Demand
Julkaisuvuosi
2016
Kieli
fi
Painos
1
Sarja
Neljä sinistä aurinkoa. Tarinoita maailmanlopun valtateiltä.
Sivumäärä
69 sivua
Kategoriat
Romaanit, novellit
 
Toiminta ja seikkailu
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789523305489

Suosittelemme myös