Sisäänkirjautuminen

Poutiainen, Anneli

Rulettipäiväkirja: rahapelimonopoliyrityksen koukussa

Poutiainen, Anneli - Rulettipäiväkirja: rahapelimonopoliyrityksen koukussa, e-kirja

5,00€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789523302648

"Koska Suomessa rahapelien järjestäjillä on monopoliasema, sen säilyttämistä on perusteltu vastuullisuudella. Suomi on saanut vielä pitää monopolioikeuden, vaikka EU:n komission suhtautuminen siihen on ollut kriittistä ja EY:n tuomioistuin on asettanut pelimonopolin säilyttämiselle tiukat vaatimukset."

"Sosiaali- ja terveysministeriön teettämässä tuoreessa tutkimuksessa arvioidaan peliongelmaisten lukumäärän vaihtelevan 42 000: n ja 130 000:n välillä. Tutkimus julkaistiin syyskuussa 2007. Aiempina vuosina puhuttiin noin 65 000 peliriippuvaisesta."

"Kun poistun kasinolta ajatellen "ei koskaan enää", näen filminauhana silmissäni maksamattomien laskujen pinon ja menetetyt rahat. Ohimoani kiristää. Päässä takoo televisiomainos, jossa korkea sotaherra julistaa, että Raha-automaattiyhdistyksen peleillä on hyvä tahto. Mainoksen ensi kertaa nähtyäni minun teki mieli potkia kuvaruutu sirpaleiksi.

"Ensimmäisen hypnoosikäsittelyn jälkeen olen täynnä optimismia. Heti seuraavana päivänä ryntään kasinon vastaanottoon pyytämään itselleni pelikieltoa. Olen vakaasti päättänyt lopettaa rulettihelvettini ja yhtenä keinona pidän sitä, etten pääsisi kasinoon sisälle. Kerron reippaasti vastaanottovirkailijalle, että olen pelannut liikaa (ikään kuin tieto olisi henkilökunnalle uusi!) ja että haluan nyt lopettaa.
Kaunis virkailijatyttö kutsuu paikalle jonkun miehen.
"Pelikielto on sitten aluksi kolme kuukautta!" sanovat mies ja tyttö yhdestä suusta hymy huulillaan.
"Ei, tulin hakemaan ikuista kieltoa!" parkaisen hädissäni.
"Meillä on maksimi yksi vuosi", paikalle apujoukoiksi kutsuttu mieshenkilö toteaa välinpitämättömällä äänellä. "Sen jälkeen voit taas pelata."
Huutokaupasta uupuneena otan maksimipelikiellon."

"Yleensä peliriippuvaisen voimat eivät riitä siihen, että hän jaksaisi tulla peräämään turvallista, valvottua, ongelmatonta pelaamista, jota monopolin haltija julkisuudessa mainostaa."

Kirja on tositarina siitä, miten helppoa on joutua pelikoukkuun ja kuinka vaikeaa on päästä siitä irti.

Ennen kaikkea kirja kertoo yhden naisen taistelusta saada rahapelimonopoliyritys kohtelemaan pelaajia todellisina ihmisinä. Siinä prosessissa nainen oli vähällä kuolla.

Kirja on ilmestynyt paperiversiona vuonna 2008 Kustannusosakeyhtiö Nemon kustantamana. Kirja on käännetty englanniksi, ja se ilmestyi joulukuussa 2015 e-kirjana nimeltään Never Taken Seriously: Chasing the Responsibility of the Finnish Gambling Monopoly Holder.

Avainsanat: Rulettipäiväkirja, peliaddiktio, gambling addiction, ongelmapelaaminen, kasino

Tekijä(t)
Julkaisija
Books on Demand
Julkaisuvuosi
2016
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
112 sivua
Kategoria
Yhteiskunta
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789523302648

Samankaltaisia e-kirjoja