Sisäänkirjautuminen

Hyvönen, Tapani

Punainen asema

Hyvönen, Tapani - Punainen asema, e-kirja

16,70€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789523153400

Romaani kuvaa 17-vuotiaan Ramin kesää 1960-luvun alkupuolella Kemissä. Rami saa työpaikan Veitsiluodon paperitehtaan rakennusosaston betonilaboratoriosta. Töiden lomassa Rami havainnoi ympäristöään tuorein, toispaikkakuntalaisen silmin. Kasvava teollisuuskaupunki näyttää mukavan kesäiset ja joskus vähän epämukavammatkin kasvonsa. Tehtaan väessäkin on montaa sorttia, mutta kyllähän nuori mies pärjää, kun vaan muistaa ottaa lakin päästä pääinsinööri Linnan tullessa paikalle. Vai pärjääkö sittenkään? Mainiota, huumorintäyteistä ajankuvaa ja nuoren miehen kehityskertomus. Reisjärveläinen Tapani Hyvönen on tehnyt leipätyönsä opettajana, mutta kirjoitellut pakinatyyliin nuoruudestaan lähtien. "Punainen asema" perustuu Hyvösen omiin kokemuksiin, kun hän keskikoulun jälkeen lähti Veitsiluodon tehtaille Kemiin vuodeksi töihin. "Suurin merkitys teinipojalle oli sopeutuminen aikuisten työmiesten usein karskiin seuraan. Vuosi vanhan betoniaseman vetoisissa tiloissa ja taskulampun kanssa hääräily höyryävien kiviaineskasojen luona Perämeren tuulen vapaasti puhallellessa, toi mieleen ajatuksen 'siististä sisätyöstä'." Opettajan työ mahdollisti myös kirjoittelun, jonka tuloksena syntyi näytelmiä, materiaalia alakouluille, muistelmia, aforismeja maakuntalehteen sekä parikymmentä vuotta säännöllistä pakinointia paikallislehteen. "Kirjoituksissani olen hellinyt huumorin ohella murretta. Kansanmies ei voi puhua muuta kuin kansankieltä", Hyvönen kirjoittaa.

Avainsanat: Kotimainen kaunok, ajankuvaus, muutto, kaupungit, aikuistuminen, pojat, havainnointi, ympäristö, nuoret, työntekijät, työpaikat, tehtaat, paperi, Kemi, kehitysromaanit, aikakausiromaanit, työläiskirjallisuus, kaunokirjallisuus, suomenkielinen kirjallisuus

Tekijä(t)
Julkaisija
Nordbooks
Julkaisuvuosi
2017
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789523153400
Painetun ISBN
9789523152663

Suosittelemme myös