Sisäänkirjautuminen

Alahuhta, Matti

Johtajuus – kirkas suunta ja ihmisten voima

Alahuhta, Matti - Johtajuus – kirkas suunta ja ihmisten voima, äänikirja

27,55€

Äänikirja
ISBN: 9789522913517

Johtaminen on yhä useammin muutoksen johtamista. Tärkeintä on kirkkaan suunnan näyttäminen ja ihmisten saaminen mukaan muutokseen. Matti Alahuhta suuntaa sanomansa sekä johtajille että johdettaville selkeästi ja havainnollisesti tavalla, joka puhuttelee jokaista johtamisesta kiinnostunutta lukijaa. Kirja kuvaa yrityksen kilpailukyvyn perustaa, jonka jatkuva kehittäminen mahdollistaa yrityksen vahvistumisen ja irrottautumisen kilpailijoista hyvinkin yllättävissä ja vaativissa markkinatilanteissa. Keskeisiä tekijöitä tässä ovat esimerkiksi ihmisten ja vireen johtaminen, yrityskulttuurin, henkilöstön ja laadun kehittäminen sekä aikajänteen ja mittaamisen merkityksen ymmärtäminen. Alahuhta käsittelee myös johtamista liiketoiminnan kriittisissä vaiheissa kuten muutoksen käynnistämisessä, strategian saamisessa elämään, murroskohtien hyödyntämisessä ja vaikeiden tilanteiden kääntämisessä mahdollisuuksiksi. Nämä kuvaukset perustuvat Koneen johtamiseen vuosina 2005-2014, jona aikana Kone kaksinkertaisti globaalin markkinaosuutensa ja yhtiön liikevoitto kasvoi koko ajan. Alahuhta täydentää tarkasteluaan muutamalla Nokia-vuosiensa esimerkillä.

Tekijä(t)
Julkaisija
Docendo
Julkaisuvuosi
2017
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Talous
Tiedostomuoto
Äänikirja
Kesto
05:24:47
Kappaleita
28