Sisäänkirjautuminen

Alahuhta, Matti

Johtajuus: Kirkas suunta ja ihmisten voima

Alahuhta, Matti - Johtajuus: Kirkas suunta ja ihmisten voima, e-kirja

16,05€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789522912060

Johtaminen on yhä useammin muutoksen johtamista. Tärkeintä on kirkkaan suunnan näyttäminen ja ihmisten saaminen mukaan muutokseen.

Matti Alahuhta suuntaa sanomansa sekä johtajille että johdettaville selkeästi ja havainnollisesti tavalla, joka puhuttelee jokaista johtamisesta kiinnostunutta lukijaa.

Kirja kuvaa yrityksen kilpailukyvyn perustaa, jonka jatkuva kehittäminen mahdollistaa yrityksen vahvistumisen ja irrottautumisen kilpailijoista hyvinkin yllättävissä ja vaativissa markkinatilanteissa. Keskeisiä tekijöitä tässä ovat esimerkiksi ihmisten ja vireen johtaminen, yrityskulttuurin, henkilöstön ja laadun kehittäminen sekä aikajänteen ja mittaamisen merkityksen ymmärtäminen.

Alahuhta käsittelee myös johtamista liiketoiminnan kriittisissä vaiheissa kuten muutoksen käynnistämisessä, strategian saamisessa elämään, murroskohtien hyödyntämisessä ja vaikeiden tilanteiden kääntämisessä mahdollisuuksiksi. Nämä kuvaukset perustuvat Koneen johtamiseen vuosina 2005-2014, jona aikana Kone kaksinkertaisti globaalin markkinaosuutensa ja yhtiön liikevoitto kasvoi koko ajan. Alahuhta täydentää tarkasteluaan muutamalla Nokia-vuosiensa esimerkillä.

Tekniikan tohtori Matti Alahuhta (s. 1952) työskenteli Koneen toimitusjohtajana vuodesta 2005 kevääseen 2014. Hän toimii hallituksen puheenjohtajana DevCo Partnersissa, Outotecissä, Elinkeinoelämän keskusliitossa sekä Aalto-yliopistossa ja on hallituksen jäsen Koneessa, ABB:ssä ja Volvo AB:ssä. Ennen Konetta hän teki pitkän uran Nokian tietoliikenne- ja matkapuhelinyksiköiden johtotehtävissä. Matti Alahuhta on valittu toistuvasti Suomen arvostetuimmaksi yritysjohtajaksi.

Valtiotieteen tohtori ja professori Martti Häikiö (s. 1949) on päätoiminen historiantutkija.Hän on kirjoittanut ja toimittanut useita teoksia kansainvälisen politiikan ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan historiasta. Martti Häikiö on toiminut Helsingin yliopiston poliittisen historian dosenttina vuodesta 1978.

Avainsanat: johtajuus, johtaminen, strateginen johtaminen, muutosjohtaminen, esimiestyö, sitouttaminen, yrityskulttuuri, organisaatiokulttuuri, kilpailukyky, yritysjohtajat, henkilöhistoria, kokemukset, esihenkilötyö, muutos

Tekijä(t)
 
 
Julkaisija
Docendo
Julkaisuvuosi
2015
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Talous
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789522912060

Samankaltaisia e-kirjoja