Nuotio, Anna
Tuplana, kiitos!
87 % suosittelee
32-vuotiaat kaksoissiskot Elisa ja Alisa Viika asuvat taas samassa taloyhtiössä nyt kun Elisa on palannut monen vuoden ulkomailla työskentelyn jälkeen Suomeen. Tähän asti lähekkäin asuminen on ollut kummastakin yllättävän helppoa, mutta kaikki muuttuu kun Elisa löytää rappukäytävästä ruumiin ja soittaa sisarensa apuun.
Kun ruumis sitten katoaa sisarusten menneisyydestä alkaa vyöryä esiin asioita, jotka he molemmat olisivat halunneet unohtaa ja asioita, joista heistä kummallakaan ei ollut aavistustakaan.
Liki kolmenkymmenen vuoden ajan keskustan perinteikkään kaupunginhotellin ravintolassa on käynyt joka keskiviikko nainen, joka istuu aina samaan pöytään ja tilaa aina saman juoman, tuplaviskin. Eläkkeelle jäävää ravintolapäällikköä askarruttaa naisen kohtalo ja hän päättää ottaa siitä selvää.
Anna ja Eppu Nuotion rikosromaani kulkee kahdessa eri aikatasossa ja kuljettaa lukijan keskelle aina vain oudommaksi muuttuvaa todellisuutta. Romaani ruumiinavaa paitsi sisarusten suhteen myös heidän kummia varjoja täynnä olevan elämänsä.
Eppu Nuotio (s. 1962) on Helsingissä asuva kirjailija, jonka laajaan tuotantoon kuuluu yli seitsemänkymmenen kirjan lisäksi tv-käsikirjoituksia, musikaaleja, musiikkisatuja, kuunnelmia, näytelmiä ja lauluja. Nuotio on työskennellyt myös näyttelijänä teattereissa ja televisiossa sekä kirjoittanut kolumneja ja jatkokertomuksia eri lehtiin. Nuotio palkittiin työstään lasten- ja nuortenkirjailijana Kaarina Helakisa -palkinnolla vuonna 2012.
Avainsanat: sisaruus, sisarusrakkaus, murha, tutkimus, katumus, menneisyys, pelko, perhesuhteet, adoptio, salaisuudet, identtiset kaksoset, kaksostutkimus, lääketieteelliset kokeet, lääketeollisuus, rikollisuus, sairastuminen, kateus, sisarukset, ystävystyminen, tarjoilijat, asiakkaat, äidit, tyttäret, kaksoset, siskot, sairaanhoitajat, aviomiehet, ravintolat, seurahuone, pikkukaupungit, suomi, 1990-luku, 2000-2009, jännityskirjallisuus, rikoskirjallisuus, 2000-luku
- Tekijä(t)
- Nuotio, Anna
- Nuotio, Eppu
- Julkaisija
- CrimeTime
- Julkaisuvuosi
- 2011
- Kieli
- fi
- Painos
- 1
- Sivumäärä
- 196 sivua
- Kategoriat
- Romaanit, novellit
- Jännitysromaanit
- Rikos
- Tiedostomuoto
- E-kirja
- eISBN (ePUB)
- 9789522895882