John, D. B.
Pohjoisen tähti
Ankara trilleri Pohjois-Koreasta
D. B. Johnin hengästyttävä jännäri Pohjoisen tähti saa lukijan kiittämään onneaan siitä, ettei ole syntynyt Pohjois-Koreassa
Georgetown, Yhdysvallat. Jenna Williams ei ole päässyt vieläkään yli kaksoissisarensa 12 vuoden takaisesta katoamisesta Etelä-Koreassa. Opettajana toimivan Jennan oppitunti keskeytyy, kun hän saa salaperäisen vieraan, joka haluaa värvätä Jennan CIA:han. Saako Jenna vihdoin mahdollisuuden selvittää, mitä hänen siskolleen tapahtui?
Baekam County, Pohjois-Korea. Rangaistusleirillä työskentelevä rouva Moon löytää pellolta avustuspaketin. Hän tietää ottavansa hengenvaarallisen riskin päättäessään käyttää paketin sisällön omiin tarkoituksiinsa. Kiinnijäämisestä seuraisi kuolemantuomio.
Pjongjang, Pohjois-Korea. Cho Sang-ho, korkea-arvoinen Pohjois-Korean armeijan upseeri, osallistuu Kim Il-sungin aukiolla Työväenpuolueen paraatiin. Hänen veljensä kertoo tulleensa valituksi maan johtovirkaan. Se tarkoittaa, että heidän taustansa tullaan tutkimaan tarkasti.
Kuinka näiden kolmen, toisilleen tuntemattoman ihmisen tarinat liittyvät toisiinsa?
Walesissa syntynyt D. B. John aloitti lakimiesopinnot, mutta siirtyi sitten kustannusmaailmaan lastenkirjojen toimittajaksi. Hän muutti Berliiniin 2009 ja julkaisi ensimmäinen romaaninsa Flight from Berlin. Nykyisin hän asuu Lontoossa.
John sai inspiraation Pohjoisen tähteen Pohjois-Koreaan vuonna 2012 tekemänsä matkan jälkeen. Tällä hetkellä hän kirjoittaa kirjalle jatko-osaa.
Avainsanat: sieppaukset, katoaminen, vankeus, tiedustelupalvelut, kansainväliset suhteet, yhteiskuntakuvaus, kaksoset, siskot, korean kansantasavalta, korean tasavalta, yhdysvallat
- Tekijä(t)
- John, D. B.
- Kääntäjä
- Vaara, Kristiina
- Lukija
- Pyhältö, Ella
- Julkaisija
- Bazar Kustannus Oy
- Julkaisuvuosi
- 2020
- Kieli
- fi
- Painos
- 1
- Kategoria
- Romaanit, novellit
- Tiedostomuoto
- Äänikirja
- Kesto
- 18:10:37
- Kappaleita
- 63