Sisäänkirjautuminen

Kaaretoja, Vappu

Tytöt: Suomalaisen tasa-arvon perusteet

Kaaretoja, Vappu - Tytöt: Suomalaisen tasa-arvon perusteet, e-kirja

23,10€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789522347602

Kertomus maasta, jossa ei enää voi olla liian nainen johtamaan.

Joulukuussa 2019 Suomessa aloitti hallitus, jonka kaikki viisi kärkiministeriä ovat naisia. Pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen nimittäminen sai amerikkalaisen talk show -juontajan ihmettelemään, onko Suomi kenties paikka Wonder Woman -elokuvasta. Alle 35-vuotiaiden naispuolisten puoluejohtajien esiinmarssi ylitti uutiskynnyksen ympäri maailman.

Naisvaltainen hallitus ei syntynyt tyhjästä, vaan sen takana vaikuttavat lukemattomat suomalaisen yhteiskunnan kehityskulut. Suomessa naiset saivat äänioikeuden vuonna 1906, ensimmäisinä Euroopassa. Naispresidenttiä on seurannut parikin naispääministeriä. Hyvinvointiyhteiskunta, koululaitos ja perhelainsäädäntö ovat saaneet aikaan sen, että naisen ei tarvitse valita perheen ja kodin välillä.

Tytöt kuljettaa lukijansa halki Suomen 1900-luvun historian ja punoo sen lomaan tositarinat viidestä naisesta, jotka ovat antaneet kasvot suomalaiselle yhteiskunnalle. Samalla se kertoo, miksi Suomessa ei enää voi olla liian nuori ja liian nainen tärkeisiin tehtäviin noustakseen.

Avainsanat: naiset, tasa-arvo, naisen asema, Suomi, poliitikot, puoluejohtajat, ministerit, hallitukset (valtiot), johtaminen, yhteiskunta, sukupuoliroolit, puheenjohtajat, yhteiskuntakehitys, suomalaiset, naishistoria, historia, henkilöhistoria, hyvinvointivaltio, perheet, lapsiperheet

Tekijä(t)
 
Julkaisija
Kustannusosakeyhtiö Siltala
Julkaisuvuosi
2021
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
220 sivua
Kategoria
Yhteiskunta
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789522347602

Samankaltaisia e-kirjoja