Sisäänkirjautuminen

Kivi, Aleksis

Kullervo

Kivi, Aleksis - Kullervo, e-kirja

14,20€

E-kirja, Vesileimattu PDF
ISBN: 9789522156907

Aleksis Kiven (1834–1872) ensimmäinen teatterityö. Se voitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran näytelmäkirjoituskilpailun vuonna 1860. Kullervo julkaistiin tekijän uudelleen muokkaamana 1864, jolloin myös Nummisuutarit ilmestyi: tämä on näköispainos tästä SKS:n ensijulkaisusta.

Kullervon liikkeellepanevana voimana on sosiaalinen häpeä. Päähenkilö kantaa orjanmerkkiä otsassaan. Alkuvoimainen Kullervo joutuu veljesvihan vuoksi orjaksi, surmaa emäntänsä, viettelee sisarensa ja syöksyy itse miekkaan. Levoton nuorukainen kylvää ympärilleen vihaa ja hävitystä, ja luo samalla elämästään kiihkeän ja surullisen tarinan.

”Näin tekee hän työnsä; hävityspä aina käsialansa on. Täynnä on hän kiukkua, ja riehuu kuin kuohuisi sisällänsä palava koski.”

Kappale synkeästä kostajasta on suomenkielisen tragedian alkusoitto. ”Aihe oli kansallinen, mutta sitä oli käsiteltävä antiikin tragedian, aristotelisen poetiikan ja toisaalta modernin kirjallisuuden, ennen kaikkea Shakespearen Hamletin mallin mukaan. Samalla yksinäinen ja kaikkien yhteisöjen ulkopuolinen päähenkilö antoi tilaa Kiven individualismille. Kiven Kullervo-hahmo voidaan Seitsemän veljeksen tapaan tulkita kannanottona fennomanian ideologiaan. Kivi ei saumattomasti hyväksynyt hänelle varattua roolia ensimmäisenä lupaavana suomenkielisenä kirjailijana, suomalaisen puolueen äänitorvena. Jo tästä esikoisteoksesta puolueen esteettinen auktoriteetti August Ahlqvist antoi murskaavan tuomion.” (Kari Sallamaa)

Avainsanat: Näytelmä, näytelmät, tragediat, klassikot, näköispainokset, kosto, intertekstuaalisuus, Kalevala, kaunokirjallisuus, suomenkielinen kirjallisuus

Tekijä(t)
Julkaisija
ntamo
Julkaisuvuosi
2012
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
180 sivua
Kategoria
Näytelmät
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (PDF)
9789522156907
Painetun ISBN
9789522153388

Suosittelemme myös