Sisäänkirjautuminen

Bertell, Ann-Luise

Ikävän jälkeen

Bertell, Ann-Luise - Ikävän jälkeen, e-kirja

15,00€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789520435660

Kiitetyn ja koskettavan sukutrilogian avaus

Palkittu romaanidebyytti luotaa Pohjanmaalta Kanadaan lähteneen siirtolaisen elämänkohtaloa ja tämän mieleen pesiytynyttä kaipuuta.

Elon ehtoo odottaa kulman takana Maria Alinaa, jonka luona Vöyrillä vierailevat enää kuolleet sukulaiset, Dallasin J. R. Ewing sekä kotihoitaja, jonka nimeä hän ei muista. Hänellä on kuitenkin vielä tärkeä tehtävä: kirjoittaa elämäntarinansa muistiin Atlantin vastarannalle jääneelle tyttärelleen.

Kuolema, suru ja ikävä ovat värittäneet siirtolaisen vaiheita, jotka avautuvat väkevinä kohtauksina lapsuudesta alkaen. Pohjattomasta kaipuusta, tukahdutetuista kyynelistä ja vaitonaisista ihmisistä kertova romaani on saanut innoituksensa Bertellin äidinäidin tarinasta.

Ann-Luise Bertell (s. 1971) on pohjalainen näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja sekä Wasa Teaterin johtaja. Svenska Ylen vuonna 2016 palkitsema esikoisromaani Ikävän jälkeen aloittaa sukutrilogian, jonka toinen osa Oma maa nousi vuoden 2020 Finlandia- ja Runeberg-ehdokkaaksi.

Avainsanat: ihmissuhteet, muistelu, ikävä, vierailut, kirjoittaminen, muistelmat, kohtalo, vanhukset, äidit, tyttäret, siirtolaiset, vainajat, kylät, Vöyri, Pohjanmaa, Kanada

Tekijä(t)
Kääntäjä
Kuvittaja
Julkaisija
Tammi
Julkaisuvuosi
2022
Kieli
fi
Painos
1
Sarja
Botnia-trilogia
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789520435660

Suosittelemme myös