Ishiguro, Kazuo
Surullinen pianisti
Tuoreen nobelistinvirtuoosimainen kohuromaani vihdoin suomeksi!
Vuoden 2017 nobelistin aiemmin julkaisematon romaani on psykologinen mysteeri ja osuvan humoristinen kuvaus miehestä, jonka julkinen persoona elää omaa elämäänsä.
Ryder, kuuluisa pianisti, on matkustanut keskieurooppalaiseen kaupunkiin elämänsä tärkeimpään esitykseen. Sen sijaan hän huomaakin joutuneensa eksyksiin painajaismaisten tehtävien verkkoon. Mitä ne paljastavat Ryderin omasta menneisyydestä? Surullinen pianisti on Ishigurolta virtuoosimainen esitys: erityislaatuinen, inhimillinen ja nokkela. Ilmestyessään vuonna 1995 romaani herätti sekä ihastusta, pahennusta että äärimmäistä närkästystä.
"Äärimmäisen kiinnostava ja omaperäinen... fantastinen, rohkeampi ja hauskempi kuin koskaan aiemmin." The New Yorker
Kazuo Ishiguro on Japanissa vuonna 1954 syntynyt, vuodesta 1960 Englannissa asunut maineikas kirjailija. Ishiguron yksikään teos ei ole toisensa kaltainen. Hänen rakastetut romaaninsa kuten Ole luonani aina, Pitkän päivän ilta ja Haudattu jättiläinen ovat saaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja, ja niistä on tehty myös mieleenpainuvia elokuvia. Nobelin kirjallisuuspalkinnon Ishiguro sai vuonna 2017.
Avainsanat: mikael agricola -palkinto, outous, elämänhallinta, menetys, mystiikka, tragikomiikka, vaatimukset, konsertit, pianistit, tuntemattomat, arvostelijat
- Tekijä(t)
- Ishiguro, Kazuo
- Kääntäjä
- Bützow, Helene
- Julkaisija
- Tammi
- Julkaisuvuosi
- 2019
- Kieli
- fi
- Painos
- 1
- Sivumäärä
- 664 sivua
- Kategoriat
- Romaanit, novellit
- Huumori
- Tiedostomuoto
- E-kirja
- eISBN (ePUB)
- 9789520402242