Sisäänkirjautuminen

Börjlind, Cilla

Musta aamunkoitto

89 % suosittelee

Börjlind, Cilla - Musta aamunkoitto, äänikirja

Ei saatavilla

Arildin taajamassa Etelä-Ruotsissa on tapahtunut kammottava lapsenmurha. Poliisintöihin palannut Olivia Rönning joutuu mukaan tutkimuksiin, jotka laajenevat pian Tukholman liepeille, kun 7-vuotias poika kokee saman koruttoman kohtalon. Johtolangat vievät rasistisiin piireihin uusnatsien jäljille.

Samaan aikaan ex-poliisi Tom Stilton on saanut antikvariaattia pitävältä ystävältään kirjan, johon on koottu lehtileikkeitä. Kaikki leikkeet käsittelevät raskaana olleen prostituoidun murhaa, joka häneltä jäi aikoinaan ratkaisematta ja painaa yhä mieltä.Dna-testien tulokset saattavat Rönningin ja Stiltonin yhteen ja vievät tutkinnan oudoille teille.

Musta aamunkoitto on Tom Stiltonista kertovan dekkarisarjan kolmas, itsenäinen osa. Kirjojen elokuvamainen kerronta pitää tiukasti otteessaan, ja ensimmäinen kirja on nyt sovitettu myös tv-sarjaksi, jonka YLE esittää syksyllä 2016.

Avainsanat: äänikirjat, murha, lapset, selvittämättömät rikokset, prostituoidut, rasismi, viharyhmät, kaupungit, Ruotsi, Tukholma, psykologinen jännityskirjallisuus, rikoskirjallisuus, poliisikirjallisuus, romaanit, kaunokirjallisuus, ruotsinkielinen kirjallisuus, käännökset

Tekijä(t)
 
Kääntäjä
Lukija
Julkaisija
Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi
2017
Kieli
fi
Painos
1
Sarja
Rönning & Stilton
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
Äänikirja
Kesto
13:38:09
Kappaleita
33

Suosittelemme myös