Sisäänkirjautuminen

Valtonen, Jussi

He eivät tiedä mitä tekevät

Valtonen, Jussi - He eivät tiedä mitä tekevät, e-kirja

7,30€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789513174651

Mitä tapahtuu kun isä tutkii työkseen apinoiden hermosoluja ja pojan elämäntehtävä on puolustaa eläinten oikeuksia? Valtonen tarttuu pelottomasti vaikeisiin aiheisiin ja kutoo niistä kiehtovan verkon.

Alussa on pieni perhe: Joe, Alina ja vastasyntynyt Samuel. Joe on amerikkalainen neurotieteilijä, joka yrittää edetä urallaan uudessa kotimaassaan Suomessa. Alina on puolestaan jättänyt omat opintonsa ja keskittyy hoitamaan Samuelia kotona.

Vuosia myöhemmin Joe elää palkittuna huippututkijana Yhdysvalloissa uuden, onnellisen perheensä ympäröimänä. Toisella mantereella Samuel etsii kiihkeästi omaa paikkaansa. Kun sopiva ideologia ja yhteisö viimein löytyvät, mikään ei voi enää pysäyttää häntä. Isänsä tapaan hän on valmis tekemään vaikeitakin ratkaisuja oikeaksi uskomansa asian takia. Olisitko sinä?

Kirjabloggaajien suursuosikin Jussi Valtosen odotettu uutuus.

Avainsanat: psykologiset romaanit, kehitysromaanit, eroaminen, perhe, lapsuus, yksinhuoltajaperheet, isättömyys, pojat, aikuistuminen, puhelut, entiset kumppanit, matkustaminen, Yhdysvallat, muistot, itsepetos, katkeruus, aikuiset lapset, kosto, perheet, isät, professorit, neurotieteet, a, aktivistit, vaihtoehtoliikkeet, kaunokirjallisuus, romaanit, suomenkielinen kirjallisuus

Tekijä(t)
Julkaisija
Tammi
Julkaisuvuosi
2014
Kieli
fi
Painos
1
Kategoriat
Romaanit, novellit
 
Psykologiset
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789513174651

Suosittelemme myös