Sisäänkirjautuminen

Murakami, Haruki

1Q84 1&2

Murakami, Haruki - 1Q84 1&2, e-kirja

10,00€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789513172251

Haruki Murakamin pääteos1Q84 on samaan aikaan rinnakkaisissa todellisuuksissa liikkuva fantasia, rakkaustarina ja huikea seikkailukertomus.1Q84 koostuu kolmesta osasta, joista kaksi ensimmäistä julkaistaan nyt yksissä kansissa.

On vuosi 1984. Aomame on liikunnanohjaaja, joka sivutyönään murhaa väkivaltaisia miehiä. Työkeikalla Aomamen taksi juuttuu liikenneruuhkaan, ja kuski neuvoo hänelle oikotien hätäpoistumistikkaita pitkin. Tikkaat kiivettyään Aomame huomaa siirtyneensä rinnakkaistodellisuuteen, jonka taivaalla on kaksi kuuta. On vuosi 1Q84.

Vuonna 1984 matematiikanopettaja Tengo muokkaa oudosta käsikirjoituksesta menestysromaanin. Kirjailijaksi väitetystä teinitytöstä Fuka-Eristä tulee tähti, mutta mystisestä lahkosta paennutta tyttöä ei maine kiinnosta. Kun Fuka-Eri katoaa ja Tengo huomaa kirjoittavansa tarinaa maailmasta, jossa on kaksi kuuta, nyrjähtää todellisuus raiteiltaan.

1Q84 on valtaisaan kansainväliseen suosioon nousseen Haruki Murakamin kunnianhimoisin – ja odotetuin – romaani. George Orwellin Vuonna 1984:stä inspiraationsa ammentaneen Murakamin maailma on tumma ja vaarallinen, mutta ei koskaan valoton. Paistaahan taivaalla kaksi kuuta.

Arvosteluotteita

"Joka kerta kun avaat 1Q84:n, putoat kaninkoloon ja sitä kautta ainutlaatuiseen, addiktoivaan maailmaan.
Sunday Express

"Murakamin pääteokseksikin esitelty 1Q84 on runsas ja monipolvinen teos. (– –) Uskallan väittää, että romaani on täydellinen lukuelämys monelle meistä."
Erkki Kanerva, Turun Sanomat

"Murakamilla on poikkeuksellinen kyky kirjoittaa koukuttava tarina. Sivuja kääntelee ilokseen eikä edes yli 700 sivua pelota, pelkästään ihastuttaa."
Kirsi Piha, Nykypäivä 2.8.2013

"Joskus harvoin tulee luettua kirja, joka vaikuttaa massiivisuudellaan ja koukuttaa sisällöllään. Haruki Murakamin eeppinen 1Q84 on tällainen tapaus."
Henri Nerg, Kouvolan Sanomat 8.12.2013

Avainsanat: Käännetty kauno, Nykyromaanit

Tekijä(t)
Julkaisija
Tammi
Julkaisuvuosi
2012
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789513172251

Suosittelemme myös