Sisäänkirjautuminen

Lehtolainen, Leena

Henkivartija: Hilja Ilveskero 1

Lehtolainen, Leena - Henkivartija: Hilja Ilveskero 1, e-kirja

12,00€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789513170462

Ensimmäinen Hilja Ilveskero -dekkari!

Henkivartija-trilogian avaus on kansainvälisen trillerin piirteitä ammentava tiheä jännityskertomus, jossa kukkii myös ironia ja huumori.

Suomalainen liikenainen Anita Nuutinen surmataan Moskovassa hämärissä olosuhteissa. Hänen henkivartijansa Hilja Ilveskero on edellisenä päivänä pikaistuksissaan irtisanoutunut Anitan palveluksesta. Poliisi on kiinnostunut Hiljan liikkeistä Moskovassa, sillä työantajan jättäminen suojatta juuri ennen surmaa näyttää varsin epäilyttävältä.

Vastaajaan jätetty uhkausviesti sekä edesmenneen Anitan hätääntynyt avunpyyntö saavat Hiljan pelkäämään oman henkensä puolesta. Suomeen palattuaan Hilja päättää joksikin aikaa vetäytyä maan alle. Mutta poliisille on vastattava jo toimiluvan säilymisen takia.

New Yorkissa henkivartijakoulutuksen saanut Hilja epäilee Anitan surmasta tämän entistä yhteistyökumppania Valentin Paskevichia, yhtä Moskovan kiinteistökuninkaista, jota Anita on vedättänyt taitavasti. Hilja huomaa Paskevichin torpedon seuraavan itseään, mutta kuka arvoituksellinen David Stahl todella on?

Hilja palkataan kansanedustajan turvahenkilöksi, eikä hänellä ole varaa tehdä toista virhettä. Uuden toimeksiannon myötä alkaa rikosvyyhdin kansainvälinen mittakaava paljastua. Tiukan paikan tullen Hilja näyttää että hänessä on enemmän petoa kuin pelkkä sukunimi.

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Leena Lehtolainen tunnetaan erityisesti Maria Kallio ja Hilja Ilveskero -romaaneistaan. Hän on kirjoittanut myös useita dramaattisia perhe- ja avioliittoromaaneja.

Hilja Ilveskero -sarjassa ovat ilmestyneet: 1. Henkivartija, 2. Oikeuden jalopeura, 3. Paholaisen pennut, 4. Tiikerinsilmä

Avainsanat: Jännitys, jännityskirjallisuus, rikoskirjallisuus, murha, liikenaiset, Moskova, keinottelu, kiinteistöt, suojelu, poliitikot, traumat, lapsuus, ilves, yksineläjät, venäläiset, henkivartijat, naiset, kansanedustajat, kansainvälinen rikollisuus, turvamiehet, romaanit, kaunokirjallisuus, suomenkielinen kirjallisuus

Tekijä(t)
Julkaisija
Tammi
Julkaisuvuosi
2012
Kieli
fi
Painos
1
Sarja
Henkivartija
Sivumäärä
380 sivua
Kategoria
Jännitysromaanit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789513170462

Suosittelemme myös