Khoury, Raymond
Merkki
Amundseninmeri, Antarktis: Amerikkalainen television kuvausryhmä on tekemässä raporttia mannerjään sulamisesta. Äkkiä taivaalle ilmestyy merkki. Valtava, hohtava pallo liikkuu ja muuttaa muotoaan suorassa lähetyksessä ja aiheuttaa pakokauhua ympäri maailman.
Wadi Natrun, Egypti: Erakkoluolassaan autiomaassa muuan pappi paastoaa päästäkseen piinaavista mielikuvistaan. Hän on kerta toisensa jälkeen ikuistanut kammionsa seiniin omituisen merkin, valoilmiön, joka liikkuu kuin olisi elävä.
Boston, USA: Kaidalle tielle selviytynyt pikkurikollinen huomaa olevansa keskellä omituisia tapahtumia ja hengenvaarassa. Miten taivaalla hehkuva merkki liittyy häneen ja hänen kuolleeksi luultuun tiedemiesveljeensä?
Viehättävä uutisankkuri, vanha katolinen pappi ja monissa liemissä keitetty vankilakundi ovat kovan paikan edessä. Tässä pelissä on paljon. Kaikki.
Raymond Khoury on syntynyt Libanonissa, mutta viettänyt lapsuutensa USA:ssa. Hän palasi Libanoniin opiskellakseen arkkitehtuuria ja teki siellä työkseen myös mm. lastenkirjakuvituksia. Libanonin sisällissodan puhjetessa Khoury pakeni Lontooseen. Arkkitehdin työt vaihtuivat taloustieteen opintoihin, ja opintojen jälkeen Khoury siirtyi rahoitusalalle. Hinku kirjoittamiseen vei kuitenkin voiton ja vuonna 2005 Khoury julkaisi ensimmäisen romaaninsa Viimeinen temppeliherra, josta tuli välittömästi kansainvälinen bestseller. Khouryn jännärit liikkuvat taidokkaasti eri aikatasoilla ja johdattavat lukijansa niin Lähi-itään kuin länsimaihinkin. Nykyään Khoury asuu perheineen Lontoossa ja kirjoittaa romaanien lisäksi elokuva- ja tv-käsikirjoituksia sekä BBC:lle että Hollywoodiin.
Avainsanat: jännityskirjallisuus, enteet, valoilmiöt, eskatologia, ilmastonmuutokset, tutkimus, antarktis, tietotekniikka, rikollisuus, salaliitot, katoaminen, veljet, etsintä, vastuu, toimittajat, naiset, papit, katoliset, pikkurikolliset, luostarit, egypti, wadi natrum, tutkimusasemat, kaupungit, boston
- Tekijä(t)
- Khoury, Raymond
- Kääntäjä
- Jukarainen, Erkki
- Julkaisija
- Tammi
- Julkaisuvuosi
- 2011
- Kieli
- fi
- Painos
- 1
- Sivumäärä
- 550 sivua
- Kategoriat
- Romaanit, novellit
- Jännitysromaanit
- Rikos
- Tiedostomuoto
- E-kirja
- eISBN (ePUB)
- 9789513164621