Sisäänkirjautuminen

Lee, Harper

Kaikki taivaan linnut

Lee, Harper - Kaikki taivaan linnut, äänikirja

17,70€

Äänikirja
ISBN: 9789512419876

Harper Leeltä odotettiin turhaan toista kirjaa yli 50 vuotta, kunnes kansainvälisen kustannusmaailman hämmästykseksi ja riemuksi kirjailijan arkistoista löytyi vuoden 2014 lopulla ennen julkaisematon romaanikäsikirjoitus Kaikki taivaan linnut.

Vaikka Kaikki taivaan linnut kirjoitettiin ennen Kuin surmaisi satakielen -kirjaa, se jatkaa päähenkilö Scoutin tarinaa. Scout on nyt nuori nainen, joka matkustaa isänsä luo vanhaan kotikaupunkiinsa. Lapsuutensa maisemiin palaava Scout joutuu painiskelemaan niin henkilökohtaisten kuin poliittistenkin kysymysten parissa, joita yhteiskunta, suhde omaan isään ja alabamalainen pikkukaupunki herättävät.

Kuin surmaisi satakielen on yksi amerikkalaisen nykykirjallisuuden kulmakivistä, ja siitä tuli heti ilmestyessään vuonna 1960 kriitikoiden ja lukijoiden suosikki. Alkuperäinen romaani ja sen pitkään odotettu sisarteos Kaikki taivaan linnut ovat vahvoja rasisminvastaisia puheenvuoroja, vaikka niissä näkyykin aikansa todellisuus ja kieli. Harper Lee kuvaa harvinaisella taidolla, miltä rasismi näkyy ja tuntuu - yhä edelleen.

Avainsanat: klassikot, USA

Tekijä(t)
Kääntäjä
Lukija
Julkaisija
Gummerus
Julkaisuvuosi
2022
Kieli
fi
Painos
1
Sarja
Kuin surmaisi satakielen
Kategoriat
Romaanit, novellit
 
Klassikot
Tiedostomuoto
Äänikirja
Kesto
08:24:00
Kappaleita
19

Suosittelemme myös