Sisäänkirjautuminen

Huttu, Tiina

Pää kylmänä: Näin tuet teinin aivojen itsenäistymistä

Huttu, Tiina - Pää kylmänä: Näin tuet teinin aivojen itsenäistymistä, äänikirja

15,90€

Äänikirja
ISBN: 9789510445518

Miten tulla toimeen teinisi kanssa?

Miksi teinit ovat niin raivostuttavia, upeita, typeriä, inspiroivia, äänekkäitä, juroja, luovia, hullunrohkeita, herkkiä, kovakuorisia, itsekkäitä, lojaaleja, impulsiivisia ja ihania? Pää kylmänä vastaa.

Pää kylmänä kokoaa kasvattajan kannalta olennaisen tiedon aivojen kehityksestä kouluiästä aikuisuuteen. Neurobiologisen kehyksen hahmottaminen on vanhemmille sekä valaisevaa että huojentavaa: teini ei kuohahtele ilkeyttään, hänen aivonsa vain toimivat toisin kuin aikuisen tai lapsen. Helppotajuinen mutta vahvasti tutkimustietoon ankkuroituva kirja kertoo, millainen kasvatus tukee lapsen itsesäätelyn kypsymistä ja motivoi oppimiseen, miten nuoren itsenäistymistä voi fiksuimmin auttaa ja milloin keskeneräisille aivoille on syytä antaa kasvurauha.

Kirsi Heikkinen on kahden nuoren äiti ja tiedetoimittaja, jonka erityisala on aivotutkimus. Tiina Huttu on kahden pienen koululaisen äiti, aivojen kehitystä tutkinut neurotieteen lisensiaatti ja tiedetoimittaja. He ovat aiemmin kirjoittaneet kehutun pienten lasten aivojen kehitykseen keskittyvän kirjan Pää edellä (2017).

Avainsanat: motivaatio, fyysinen kehitys, itsesäätely, psyykkinen kehitys, kognitiivinen kehitys, oppiminen, nuoret, teini-ikäiset, aivot, lapsen kehitys, kasvatus, lapset (perheenjäsenet), itsenäistyminen (psykologia), vanhemmuus, itsesäätely (psykologia)

Tekijä(t)
 
Lukija
Kuvittaja
Julkaisija
WSOY
Julkaisuvuosi
2020
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Psykologia
Tiedostomuoto
Äänikirja
Kesto
07:47:00
Kappaleita
44

Samankaltaisia e-kirjoja