Sisäänkirjautuminen

Timonen, Karoliina

Suolaa iholla

Timonen, Karoliina - Suolaa iholla, e-kirja

15,90€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789510431900

Rakkauden ristiaallokkoa ja taide-elämyksiä Valencian yössä

Viihteellinen Suolaa iholla vie romanttiseen Espanjaan ja taiteilija Joaquín Sorollan jäljille. Hullaannuttavassa tarinassa pohditaan rakkauden ja avioliiton kipeitäkin kysymyksiä.

Lisa on 36-vuotias, ja hän on saanut tehdä unelmatyötään modernin taiteen museossa. Hänellä on komea ja menestynyt mies sekä ihania ystäviä ja kaunis koti, joista moni olisi kateellinen. Elämästä kuitenkin puuttuu jotakin, ja Lisa kantaa surua, jonka kanssa hän tuntee jääneensä yksin. Hän tarvitsee aikaa ajatella.

Lisa päättää jättää koti-Suomen ja lähteä yksin Espanjaan viimeistelemään kesken jääneen gradunsa. Opinnäytetyö käsittelee taiteilija Joaquín Sorollaa, jonka kotikaupungissa Valenciassa Lisa ajautuu yllättävään kohtaamiseen. Uuden miestuttavuuden kanssa mikään keskustelunaihe ei tunnu vieraalta, ja Lisa pelkää suistuvansa ihastumisen vaaravyöhykkeelle.

Rauhoittumista omien ajatusten ja gradun pariin häiritsee myös Lisan parikymppinen pikkusisko, joka ilmoittaa tulevansa Espanjaan bilettämään ja asumaan Lisan Airbnb-asuntoon. Vähitellen Lisa alkaa kyseenalaistaa vanhat ajatuksensa siitä, minkälainen hänen ja hänen elämänsä tulisi olla. Mitä tapahtuu, jos antaa vain mennä? Miten käy, jos uskaltaa heittäytyä?

Karoliina Timonen asuu perheineen Espoossa ja nauttii matkustelusta, hapokkaista valkoviineistä sekä kirjallisista keskusteluista.

Tekijä(t)
Kuvittaja
Julkaisija
WSOY
Julkaisuvuosi
2020
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789510431900

Suosittelemme myös