Sisäänkirjautuminen

Seppälä, Juha

Kuun nousu ja lasku

Seppälä, Juha - Kuun nousu ja lasku, e-kirja

6,40€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789510425978

Kuun nousu ja lasku on kertomus kahdesta miehestä, joiden elämät ovat kulkeneet omia ratojaan. Nyt radat ovat kohtaamassa, matkalla kohti hipaisua tai törmäystä, sillä toisinaan ne merkitsevät samaa.Sapattivuoden verukkeella kaupunkisosiologi lähtee hyväpalkkaisesta työstä ja väljähtäneestä suhteesta. Elämän kaksi rakkautta ovat haihtuneet taivaalle kuin savu lokakuisen illan hämärään. Hän horjuu kaupungin ja kylän, kerrostaloyksiön ja luhistuneen palotornin lähellä sijaitsevan lapsuudenkotinsa välillä. Hän elää nykyhetkessä murrosta ja etsii tietään niin kuin koko kansa, mutta menneisyys ei jätä rauhaan.Toisaalla lapsuuden maisemissa on kasvanut Kauko. Hän lähtee lännelle, mutta palaa yhtä tyhjin käsin kuin on lähtenytkin. Yhtenä maalikuisena päivänä hän kohtaa vuorella oudot jäljet, ja odotus alkaa.Kuun nousu ja lasku on romaani päämääristä ja päämäärättömyydestä, ihmisten itselleen ja toisilleen rakentamista häkeistä. Se on romaani kylästä, josta kaikki alkoi ja jossa ratkaisut lopulta tapahtuvat. Se on romaani elämästä, joka kuluu kun makaa valveilla kuun kelmeässä loisteessa, hälytysajoneuvojen sireenejä kuunnellen.

Avainsanat: miehet, romaanit, ihmissuhteet, kylät, elämänmuutokset, kaunokirjallisuus, suomenkielinen kirjallisuus

Tekijä(t)
Julkaisija
WSOY
Julkaisuvuosi
2016
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789510425978

Suosittelemme myös