Sisäänkirjautuminen

Joenpelto, Eeva

Kuin kekäle kädessä: Lohja II

Joenpelto, Eeva - Kuin kekäle kädessä: Lohja II, e-kirja

12,00€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789510416525

Lohja-sarjan toisessa osassa Hännisten, Julinien ja muiden paikkakuntalaisten tarina jatkuu rikkaana ja riemastuttavan elämänmakuisena. On kohennuttu kansalaissodan kurimuksesta ja eletään kaksikymmenluvun puolenvälin lihavia vuosia. Pitopöytä on Hännisenkin sukukunnalle todella runsas. Oskari tekee kauppoja ja havittelee nyt jo metsääkin. Salme kulkee kulkuaan tuhtina ja turvallisena, eipä juuri hätkähdä vaikka saa ristiksi vielä häijyn anoppivanhansa. Matti Reima, vikkelä mies, rikastuu vallan ihmeellisesti. Inkeri kukoistaa, käy pikkukengissä ja silkkisukissa. Grönroosin Vieno astuu ensimmäiset maltilliset askeleet kunnallishallinnon alarappusilla ja vaikuttaa vahvasti Anjan elämänsuuntaan. Anja se vain vierastaa tätä remun ja riemun aikaa. Istuu tyhjässä luokkahuoneessa ja soittaa Velisurmaajaa Mitä mahtaa sievässä päässään kehitellä?

"On juoni, harkittu tyyli, jännite, mielenkiintoiset henkilöt, yleensä kaikki ne elementit joista hyvä romaanit on tehty. Ja ihan kuin jossain Tolstoin Sodassa ja rauhassa se mistä kerrotaan on elämä ja kuolema."

- Leena Mallat, Savon Sanomat

Avainsanat: romaanit, kauppiaat, arkielämä, sukuromaanit, Lohja, Uusimaa, kaunokirjallisuus, suomenkielinen kirjallisuus

Tekijä(t)
Julkaisija
WSOY
Julkaisuvuosi
2015
Kieli
fi
Painos
1
Sarja
Lohja
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789510416525

Suosittelemme myös