Sisäänkirjautuminen

Siltala, Juha

Nuoriso. Mainettaan parempi?

Siltala, Juha - Nuoriso. Mainettaan  parempi?, e-kirja

8,40€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789510398302

Suomen nuoriso voi enimmäkseen hyvin

Levottomuutta koulussa, kiusaamista käytävillä ja laiskuutta työnhaussa. Talouskriisi on saanut Suomen kilpailukyvystä huolestuneet syyttämään nuorisoa työtä vieroksuvaksi, välittömiä palkintoja tavoittelevaksi ja rappeutuneeksi.

Todellisuus on syytöksiä valoisampi. Nuorisolle työ on tärkeää mutta sisällön ei palkan takia. Nuoret osaavat asettua toisen asemaan aiempia polvia paremmin. Nuorten vanhemmat ovat kohdelleet lapsiaan persoonina ja viettäneet heidän kanssaan aikaa omista kiireistään huolimatta.

Ongelmia aiheuttaa kilpailupaine, joka voi johtaa ihmisarvon tavoitteluun toisen kustannuksella. Yhteiskunnan toiveiden ja nuorten tavoitteiden välinen ristiriita on merkittävä, mutta kuinka sovittamaton sen tarvitsee olla?

Juha Siltala (s. 1957) on historian professori ja psykohistorioitsija. Siltala on tutkinut Suomen historiaa psykologisen näkökulman kautta ja kirjoittanut mm. sisällissodasta, ahdistuksesta ja 1800-luvun kansallisesta herätyksestä. Juha Siltalan teokset kuten Työelämän huonontumisen lyhyt historia ovat nousseet kansallisiksi ilmiöiksi.

Arvosteluotteita

"Siltalalle voi nostaa hattua valtaisasta työmäärästä ja rohkeudesta tuoda mielipiteensä julki. Juha Siltala ei ole myöskään mikään tyhjän huitoja, vaan perinpohjainen tutkija, jonka historiallinen, psykologinen ja yleinen tietämys on käsittämättömän laaja-alainen."

Markku Laitinen, Keskipohjanmaa

Avainsanat: Historia

Tekijä(t)
Julkaisija
WSOY
Julkaisuvuosi
2013
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
450 sivua
Kategoria
Psykologia
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789510398302

Samankaltaisia e-kirjoja